Plaza

Kohteet Päiväkirja Messualue

Kuopion asuntomessujen 150 000. kävijä kukitettiin lauantaina

Lauantaina 14.8.2010 Kuopion asuntomessualueen porteista astelivat sisään Jenni Kauhanen ja Teemu Krutsin vauvansa kanssa. Yllätys oli melkoinen, kun portilla olivat vastassa Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen ja Kuopion asuntomessujen projektipäällikkö Mervi Heiskanen.

Pasi Heiskanen ja Mervi Heiskanen ojensivat 150 000. kävijäperheelle messuluettelot, kesäisen yllätyspaketin sekä ilmaiset sisäänpääsyt messuille ruokineen ja juomineen.

Kuopiolaiset Kauhanen ja Krutsin ovat reissanneet koko kesälomansa ulkomaita myöten, joten kotikaupungin asuntomessuihin tutustuminen jäi viimeisille päiville.

- Harkitsemme parhaillaan oman asunnon ostoa tai talon rakentamista, tulimme messuille hakemaan vinkkejä ja ideoita niin sisustukseen kuin rakentamiseenkin, kertoi Teemu Krutsin.

- On todella mukava yllätys, että 150 000 kävijän raja ylitettiin tänään. Tämä viestii siitä, että messujen sisältö on koettu kiinnostavaksi, sanoo Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.

- Tämä kävijämäärä kertoo myös kuopiolaisesta palvelutasosta, johon ollaan selvästi tyytyväisiä, iloitsee projektipäällikkö Mervi Heiskanen.

Kesälomalle syyskuussa - ja tietenkin rakentamaan!

Kuopion asuntomessujen aluevalvoja Esa Koposella on takanaan parin vuoden tiukka rupeama keskellä rakennustyömaata. Lehtoniemen asuntomessualue on noussut lähes tyhjästä Koposen valvovien silmien alla - tunteja ja työpäiviä säästelemättä.

- Parasta täällä on ollut hyvä yhteishenki ja korkeatasoiset tavoitteet. Monessa kohtaa työmiehet ja rakentajat ovat pistäneet paremmaksi kuin vaadittu laatutaso olisi edellyttänyt, iloitsee Koponen.

Koposen mukaan rakennuksilla, kaduilla ja puistoissa on ollut koko ajan kova halu näyttää, kuinka hyvin Kuopiossa osataan. Ammatti-ihmiset ovat ylpeydellä tehneet työnsä.

- Itse kun olin rakennustarkastajan töissä tottunut toimistoaikaan, niin hämmästelin tätä intoa heti alusta asti. Työmaalla aamukahvitkin oli juotu jo ennen työajan alkua, nauraa Koponen.

Antoisinta uudessa toimenkuvassa on ollut se, että rakennusurakassa on saanut olla mukana alusta asti. Virheet on voitu korjata ennen niiden syntymistä, eikä jälkikäteen ole tarvinnut puuttua enää asioihin.

- Tuntuu, että rakentajatkin ovat olleet tyytyväisiä siihen, että olen ollut koko ajan paikalla. Ennakointi on säästänyt paljolta turhalta työltä.

Oma remontti vielä edessä

Koposen oma urakka alkaa messujen osalta olla loppusuoralla. Asuntomessujen avauduttua aluevalvoja huolehtii enää kohdalle sattuvista juoksevista asioista. Varsinainen rakentaminen on taakse jäänyttä elämää. Vai onko?

- Kesäloma alkaa syyskuun alussa. Pakko myöntää, että kotona odottavat viimeiset autotallin kattolaudoitukset, toteaa tyytyväinen, ruskettunut mies.

Teksti ja kuva: Annamaija Hakama

Pientalojen dokumenttiarkisto aukeaa (12.8.)

Kuopion asuntomessujen rakennusklinikan uutuutena on nettiohjelma, jolla pientalojenkin dokumentit saadaan talteen yhteen ja samaan paikkaan. Taloa koskevien palvelujen lisäksi nettisivuston kautta voi tilata ja hallita myös talojen asukkaille suunnattuja palveluja.

- Yhtä helposti kuin tätä kautta saa tilattua korjauksia vikailmoitusten perusteella, saa täältä järjestettyä myös kotihoidon, siivouksen tai ruokahuollon, kehuu Oula Soininen (kuvassa oikealla) uutta palvelua.

Nettisivusto www.fimx.fi on tähän asti palvellut ainoastaan taloyhtiöitä ja suuria kohteita. Järjestelmä on jo käytössä yli 50 000 kiinteistössä.

- Ohjelman avulla on helppo tehdä esimerkiksi energiatodistus pientalolle. Samalla sivustolla voi myös ylläpitää talon arkistoa, josta löytyvät tallennuksen jälkeen pohjapiirustukset ja ohjekirjat. Niitä on netin kautta helppo jakaa tarvitseville, kuten vaikkapa huoltomiehelle.

Rakennusklinikalta saa uutuustietojen lisäksi neuvoa monissa käytännöllisissä rakentamista koskevissa asioissa.

- Tähän mennessä messuvieraat ovat olleet kiinnostuneita mm. perustamisratkaisuista ja tontin käsittelystä ennen rakentamista, kertoo klinikan neuvoja Pentti Toivanen.

Rakennusklinikka löytyy messujen rakentajahallista ja sen toiminnasta vastaa Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RTL ry.

Teksti ja kuvat: Annamaija Hakama

Velhometsä - luonnontilainen keidas asuntomessualueella (11.8.2010)

Velhometsä on yksi kolmesta asuntomessualueen puistosta. Vanhoine puineen ja alueen läpi kulkevine luontopolkuineen metsä on tarjonnut hellepäivinä viilentävän keitaan messuvieraille. Aikuiset voivat hengähtää luontopolun penkillä puiden varjossa, ja perheen pienimmät pääsevät seikkailemaan ja vaikkapa vähän eksymäänkin turvallisesti metsän siimeksessä.

Velhometsä jakaa asuntomessualueen kahteen osaan. Noin neljän hehtaarin metsä ulottuu alueen halki uimarannalta päiväkodin lähelle. Metsän poikki kulkee luontopolku, ja virkistyksen lisäksi polku tarjoaa tietoa: polun varrella olevissa tauluissa esitellään alueen luontoa, kasvillisuutta ja eläimiä.

Metsän eläimistössä on harvinaisuuksia, muun muassa liito-oravien pesimäalue. Liito-oravien alue takaa sen, että metsä säilyy rakentamattomana kaistaleena ja kuopiolaisten luonnontilaisena virkistysalueena jatkossakin.

Velhometsän luontopolku asuntomessuilla
Asuntomessualueen luontoon ja sen eläimiin ja kasveihin voi tutustua Velhometsän Velhon opastuksella puolen kilometrin mittaisilla ja noin tunnin kestävillä luontopolkukierroksilla asuntomessujen ajan joka päivä. Kierrokset alkavat kello 12 ja 15 messualueen leikkipuistosta.

Puisto on yhteisöllistä tilaa

Messualueen muut puistot ovat Painija Eino Leinon puisto ja Helmipuisto. Pinta-alaltaan suurin, Painija Eino Leinon puisto kutsuu toimintaan: se pitää sisällään liikuntapaikkoja ja leikkikentän. Talojen lähellä oleva kaikkien käytössä oleva tila on avain yhteisöllisyyden kehittymiselle.

Messualueen pohjoisreunassa oleva Helmipuisto on mäntyä kasvavaa kalliomaastoa. Helmipuisto tarjoaa luonnonrauhaa ja järvinäkymän myös niille asukkaille, joilla ei ole omaa rantaa.

Asuntomessukävijöiden kuulumisia ympäristön ja energian teemaviikolla (9.8.2010)

Maanantaina 9.8. alkaneen ympäristön ja energian teemaviikon kunniaksi tehtiin pieni katugallup asuntomessualueella. Messukävijöiltä kyseltiin, miten tuttuja erilaiset matalaenergiaratkaisut heille ovat, miten he säästävät energiaa omassa taloudessaan ja yleisesti, mikä messuilla kiinnostaa.

Jyväskyläläinen Hanna Immonen ja espoolainen Suli Kivijärvi kertovat tulleensa messuille lähinnä sisustusvinkkejä keräilemään.

- Emme todennäköisesti rakenna omaa taloa, mutta remontoimme vanhaa. Välillä tuntuukin, että remonttia tehdään jatkuvasti, Immonen kertoo.

- Meillä on vanha talo, joka falskaa lämpöä, joten olemme hankkineet maalämpöpumpun. Tosin näillä helteillä ei ilmalämpöpumppukaan olisi huonompi ajatus, hän jatkaa.

Sekä Immosen että Kivijärven taloudessa säästetään energiaa pienillä käytännön teoilla: pitämällä huoneiden sisälämpötila alhaalla sekä eristämällä vanhat ikkunat ja ulko-ovet.

Matalaenergiaa käytössä huomaamatta

Nurmijärveläinen Tynnisten perhe oli tullut asuntomessuille katselemaan messutarjontaa yleisesti.

- Meillä on ollut tässä viime vuosina tapana käydä joka kesä asuntomessuilla, joten tulimme tänne Kuopioonkin, vaikka talo on jo rakennettuna, Sami Tynninen kertoi.

- Tiedän jonkun verran matalaenergiaratkaisuista, esimerkiksi meillä on omassa talossa maalämpö.

Mikko Kallioniemi Porista kertoo tulleensa asuntomessuille lomareissulla. Häntä kiinnostavat erityisesti uudet rakennusratkaisut.

- Meillä on omakotitalossa puulämmitys. Alkuperäisen leivinuunin lisäksi olemme lisänneet taloomme takan. Puut tulevat omasta takaa, joten puulämmitys meille paras vaihtoehto, Kalliojärvi kertoi ja lisäsi energiatekonaan veden ?läträyksen? lopettamisen.

Pohjapiirustukset ja valokuvat mukaan sisustusklinikalle (7.8.)

Oululainen Tuija Vainionpää (kuvassa vasemmalla) tuli Kuopion asuntomessuille saamaan hyviä sisustusvinkkejä parhaillaan remontin alla olevaan kotiinsa. Neuvokas messuvieras huomasi ilmaisen sisustusklinikan messuoppaasta ja otti kaukoviisaasti kohteen pohjapiirustukset ja valokuvat mukaan messuille.

- Ilman näitä sisustussuunnittelija olisi melkoisen avuton antamaan neuvoja. Nyt saan konkreettista apua sisustukseen, iloitsee Vainionpää.

Suunnittelutoimisto Innan sisustussuunnittelija Pirjo Tukiainen on neuvonut Vainionpäätä tehosteseinien kuvioissa ja väreissä ja suositellut katon maalaamista valkoiseksi yleisilmeen keventämiseksi.

- Ehdimme antaa hyviä vinkkejä yksittäisiin kohteisiin tai huoneisiin, sillä aikaa tässä on noin puoli tuntia asiakasta kohden. Kuvat ja piirrokset auttavat paljon sisustuskohteen hahmottamisessa, opastaa Tukiainen.

Sisustusklinikka löytyy Sisustushallista. Messuilla voi tehdä myös ennakkovarauksen klinikalle.

Teksti ja kuva: Annamaija Hakama

Piimällä kivituhka sammaloitumaan (6.8.)

Kuopion asuntomessujen pihaklinikalla annetaan messukävijöille ilmaisia vinkkejä pihan rakentamiseen ja suunnitteluun.

Joensuulainen Jarmo Komulainen (kuvassa vasemmalla) tuli messuille pelkästään pihojen vuoksi. Sisäkohteita hän ei ole juurikaan katsellut.

- Tulin tänne oikeastaan kivirakentamisen takia. Olen aloittanut kivimuurin rakentamisen ja nyt haluaisin tietää, miten se tehdään ja kuinka vierukset kannattaa toteuttaa, pohtii Komulainen ajankohtaisia ongelmia.

Samalla tulee selvitettyä betonikiveyksen teko ja erilaiset ladontamallit. Viherympäristöliiton neuvoja Viljo Muuronen antaa kätevän vinkin niille, jotka päätyvät kivituhkan laittamiseen liuske- tai luonnonkivien alustaksi.

- Kannattaa jättää kohtuullisen pienet välit ja kaataa piimää suoraan kivituhkan päälle. Piimä houkuttelee kivituhkan sammaloitumaan. Sammal puolestaan on kestävä ja kauniin vihreä kivien välissä, neuvoo Komulainen ja kertoo, että Mikkelin kaupungin hallitustorin ympäristö on sammaloitunut piimällä.

Pihaklinikka löytyy messukohteesta numero 30. Klinikalla käy noin 50 kysyjää päivässä. Tavallisimmat kysymykset koskevat pihasuunnitelmia, talon ympäryksiä, päällysteitä ja kasveja.

- Täältä saa hyödyllisiä ja konkreettisia neuvoja käytännön pulmiin, lupaa Muuronen.

Teksti ja kuva: Annamaija Hakama

Messukävijöitä yli kielirajojen (5.8.)

Kuopion Asuntomessujen 100 000. kävijä saapui messualueelle torstaina 5.8. Pahaa-aavistamattomat messukävijät, loppelaiset Sirja Aalto ja Peter Timmermans sekä heidän lapsensa Olivia ja Felix, yllätettiin asuntomessualueen pääportilla vastaanottokomitealla, kukilla, tapahtuman virallisilla messuluetteloilla ja ilmaisilla sisäänpääsyillä ruokineen ja juomineen.

Aikaisempina vuosina neljillä asuntomessuilla vieraillut perhe ei ihan joka vuosi ole tämän päivän kaltaista vastaanottoa messuille saanut.

- Ihanalta ja kovin yllättyneeltä tuntuu, Sirja Aalto kertoi saapumistunnelmia viittomakielellä koko perheen puolesta.

Mutta tänään portilla yllättyi myös toimittaja. Sillä oma viittomakielentaito rajoittuu muutamaan aakkoseen. Kynän, paperin ja loppelaisten aurinkoisen asenteen myötä kielitaidottomuuskaan ei jäänyt tällä kertaa esteeksi.

- Tulimme tänä vuonna asuntomessuille lähinnä katselemaan. Silmäilemme josko omaan pihaan löytyisi vinkkejä istutuksiin tai jos tulevaan wc- ja kylpyhuoneremonttiin löytyisi uusia ideoita, Sirja Aalto sanaili.

Belgiasta alun perin kotoisin oleva Timmermans kertoi puolestaan olevansa kovin ihastunut Suomeen. Tosin siitä kielivät myös miehen 13 Suomessa asuttua vuotta.

- Suomessa on parasta luonto ja rauhallisuus, samoin kuin lumiset talvet. Ja tietysti sauna ja makkara! Peter Timmermans luetteli ja naureskeli perisuomalaista vastaustaan.

Kuvassa: Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen ja asuntomessujen projektipäällikkö Mervi Heiskanen kukittamassa messujen 100 000. kävijää.

Tekstit ja kuvat: Sanna Yli-Patola

Omalta kotikuntosalilta omaan kotikylpylään (4.8.)

Asuntomessutaloissa hyvinvoinnin kannalta pisteeksi iin päälle tulevat messutalojen yksilöllisesti suunnitellut hyvän olon keitaat.

Kotikuntosaleilla voi pitää yllä fyysistä kuntoa, ja tilavat sauna- ja kylpyosastot mahdollistavat hemmotteluhetken omassa kodissa koska tahansa. Joissakin taloissa kylpyosastot ovat laajentuneet ulkotiloihinkin. Porealtaan voi sijoittaa myös parvekkeelle, ja kylpypalju antaa säväyksen rantasaunalle.

- Kiinnostus kylpypaljua kohtaan lisääntyy koko ajan. Ihmiset haluavat satsata omaan hyvinvointiinsa, kertoo Villa Savon (kohde 32) rannassa olevaa kylpypaljua esittelevä Marko Remes Savon Paljusta.

RTV-pintamateriaalitalon (kohde 26) rakennuttaja Markku Tirkkonen halusi kotiinsa kuntosalin, kotiteatterin ja kylpyläosaston. Kuntosaliksi valikoitui uutuustuote, markkinoiden pienin kotikuntosali, joka suljettuna piiloutuu ovien taakse ja vaatii pienimmillään tilaa vain kaapin verran.

Tirkkosen talon kylpyläosaston erikoisuutena on vastavirta-allas.

- Lähtökohtana oli mahdollisuus itsensä kunnossa pitämiseen ja rentoutumiseen. Uiminen ja vesijuoksu vastavirta-altaassa ovat todella tehokasta kuntoilua, ja ulkosalla sijaitseva poreallas on käyttövalmiina ympäri vuoden. Kotiteatterissa puolestaan voi nauttia hyvistä leffoista täysipainoisesti, Tirkkonen kaavailee.

Kuvassa: Marko Remeksen esittelemä kylpypalju kiinnostaa kävijöitä Villa Savon rannassa.

Tekstit ja kuvat: Satu-Mari Tolonen

Kuraeteinen tuo Poutiaisen elämään luksusta (1.8.)

Sunnuntaina Kuopion asuntomessuilla nimikirjoituksia jakamassa ollut alppihiihtäjä Tanja Poutiainen kertoi unelmiensa kodin olevan selkeälinjainen ja toimiva. Aktiivisena ihmisenä Poutiainen haaveilee helppohoitoisesta pihasta, jossa terassi ja iso nurmikko mahdollistavat pihalla temmeltämisen.

- Olen mitä todennäköisimmin koko ikäni kovasti menossa oleva ja paljon liikuntaa harrastava ihminen. Tällöin tärkeiksi asioiksi kodissa nousevat käytännöllisyys, kuten toimiva kuraeteinen, kertoo Poutiainen.

- Sadesäällä heitetyn lenkin jälkeen on mukavaa, kun saa riisua märät treenivaatteet kuraeteiseen ja suunnata saunaan lämmittelemään, hän jatkaa.

Poutiainen tunnustaakin olevan perinteisen linjan ihmisiä mitä asumisen suhteen tulee. Sauna, kodin toimivat tilaratkaisut ja riittävästi säilytystilaa tuovat hänen elämäänsä hyvinvointia.

Maanantaina 2.8. asuntomessuilla Kuopiossa alkavalla Voi hyvin! -teemaviikolla valokeilassa ovat mm. asumisen terveellisyys ja messukohteiden hyvinvointiratkaisut kotikylpylöineen ja viihdekeskuksineen.

Teksti ja kuvat: Sanna Yli-Patola

Halot lentelivät asuntomessuilla (31.7.)

Halonhakkuun SM-kilpailujen Kuopion alkukarsinta kisattiin auringonpaisteessa lauantaina 31.7. asuntomessuilla.

Kirveen varteen oli iltapäivään mennessä tarttunut kymmenisen kilpailijaa ja toimitsijat kehuivat päivän osallistujien tasoa kovaksi.

- Täällä asuntomessuilla on ollut hienoa nähdä sekä vanhoja konkareita että nuorta verta kisaamassa halonhakkuu taidoillaan. Hyvä, että nuortenkin käsissä kirves pysyy. Kyllä selvästi pilkkeen tekoa vielä harrastetaan, summasi Fiskarsin aluemyyntipäällikkö Matti Kokkonen päivän tapahtumia toimitsijan silmin.

Kahdeksan pölkkyä kuuteen osaan

Kisasuorituksessa tavoitteena on halkoa kahdeksan 30 cm pituista pölkkyä kuuteen eri osaan ja pinota halot telineeseen mahdollisemman nopeasti. Pietarsaaren läheltä, Luodosta, asuntomessuille saapunut Björn Vesternäs odotteli omaa kilpailuvuoroaan rauhallisena.

Mielenkiinnosta mukaan lähtenyt ja kolmanneksi ajalla 3,45,16 sijoittunut Vesternäs totesi suorituksensa jälkeen antaneensa hakkuupöllin äärellä kaikkensa.

Myös Vesternäsin jälkeen halkoja pilkkonut kuorttilainen Jari-Pekka Säävälä kehui kilpakumppaninsa tekniikkaa hyväksi. 'Valmentajana' viimeisiä taktiikkavinkkejä jakanut Katja Nieminen uskoi koko kevään halkomistreenien olevan eduksi Säävälän suorituksessa.

- Nyt olisi pitänyt lyödä vain hieman maltillisemmin. Sitä kun on tottunut sitkeää mäntyä halkomaan, niin nyt lenteli koivuhalot välillä turhan kauas, arvioi Säävälä hikisen halkomisurakkansa jälkeen.

Kokemuksella finaaliin

Vaikka halonhakkuussa kuulemma nuoruus ja leveät hartiat ovat valttia, on kokemuksesta myös etua. Nelisenkymmentä vuotta kotitarvepuita halkoen treenannut Eero Haatainen löi hakkuupöllillä kaikki asuntomessuilla alkukarsintaan osallistuneet ajalla 3,04,66 ja suuntaa Helsingin finaaliin.

Halonhakkuu on välillä sadasosapeliä, kuten asuntomessuillakin huomattiin. Toiseksi sijoittuneen Guy Furun ja Vesternäsin välinen ero kun oli vain 25 sadasosasekuntia.

Halonhakkuun SM-kisojen finaali järjestetään 1.9. Helsingin Narikkatorilla.

Kuvassa Eero Haatainen antamassa näytettä halonhakkuutaidoistaan.

Teksti ja kuvat: Sanna Yli-Patola

Aistihavainto paljastaa kosteusvauriot (31.7.)

Ihmisen nenä on pettämätön aisti, kun on kyse talojen tai asuntojen kosteusvaurioiden löytämisestä. Kuopion asuntomessujen sisäilmaklinikalla voi halutessaan pyytää tarkkanenäisiä Sisäilmayhdistyksen edustajia nuuhkaisemaan vaikkapa asunnossa säilytettyjä vaatteita.

- Kyllä nenä on pettämätön. Kostea, maakellarinomainen tuoksu vaatteissa on merkki siitä, että kosteusvaurioita kannattaa kotoa etsiä, vinkkaa Aila Laine-Sarkkinen (kuvassa vasemmalla), Sisäilmayhdistyksen markkinointisihteeri ja pyytää tutkimuspäällikkö Eila Hämäläisenkin pyynnöstä haistelemaan toimittajan kesäpuseroa.

Kosteus- ja homeongelmat ovat siitä hankalia, että kaikki eivät niitä haista eivätkä kaikki altistu homeelle. Mutta pahimmillaan hometalossa asuvat leikkivät terveydellään.

- Onhan tämä tehokasta ongelmien havainnointia, vaikkakin henkilökohtaisessa elämässä hankalaa. Itse olen joutunut muuttamaan neljä kertaa pelkästään homeongelman vuoksi. Pahimmillaan olen uutta kotia etsiessä käynyt katsomassa 23 kohdetta, joista kolmessa olisi voinut asua, kertoo Laine-Sarkkinen.

Asuntomessujen sisäilmaklinikalta saa siis konkreettista ja ilmaista apua mm. kosteusongelmien havaitsemiseen. Myös ilmanvaihto, rakentamisongelmat ja radon ovat olleet kysyttyjä aiheita.

- Radonpitoisuudet on helppo ja halpa saada selville marraskuun ja maaliskuun välisenä mittausaikana. Säteilyturvakeskuksesta saa vähän päälle neljälläkympillä kotiinsa purkin, jolla radonpitoisuudet voidaan mitata. Hintaan sisältyy myös analyysi, vinkkaa Laine-Sarkkinen.

Sisäilmaklinikka löytyy rakentajahallista. Klinikan tietoiskut ovat 26.7., 4.8. ja 9.8. Lisätietoja saa osoitteesta www.asuntomessut.fi/kuopio.

Annamaija Hakama

Asuntomessuilla luotiin mökki-idylliä messukävijöiden avustuksella (30.7.)

Kuopion asuntomessualueen uimarannan läheisyyteen nousi heinäkuun aikana kesämökki - tai ainakin unelma sellaisesta. Mökin suunnitteluun ja rakentamiseen ovat saaneet osallistua kaikki asuntomessuvieraat, kertoo mökkiprojektin taiteellinen johtaja Sami Maalas.

- Mökki on ihmisiä osallistava työpaja: performatiivinen, jatkuva, kestollinen esitys. Laiturin päähän nouseva teos hakee vastauksia suomalaiseen mökkikulttuuriin: mitä mökki tuo mieleen, mitä se merkitsee ja minkälaisia tarinoita mökkielämään liittyy, kuvailee Maalas.

Asuntomessujen taideviikon päätteeksi mökki näyttää oikealta asutulta mökiltä. Mökin luona on kuluneen kahden viikon aikana vieraillut lukuisia messukävijöitä, joiden mielipiteitä on otettu huomioon mökin toteutuksessa.

- Projekti on toiminut niin kuin olin ajatellutkin. Ihmiset ovat rakentaneet mökkiä kertomalla ajatuksia, tunnelmia ja muistoja mökkielämään liittyen, Maalas kertoo tyytyväisenä ja kiittää kaikkia projektiin osallistuneita.

Lauantaina 31.7. mökki aloittaa matkansa Tampereen Pyhäjärvelle, jossa prosessi jatkuu. Mökin kehitystä voi seurata osoitteessa www.kelluvakaupunki.blogspot.com.

Paikan markkinoinnin asiantuntija Seppo Rainisto: Onneksi olkoon, Kuopio! (30.7.)

- Asuntomessut ovat mahtava saavutus Kuopiolta. Parhaimmillaan tämä toimii muurin murtajana kansainvälisillekin investointimarkkinoille. Onneksi olkoon, Kuopio!, onnitteli Kuopiota ja asuntomessuja paikan markkinoinnin guruna tunnettu tohtori Seppo Rainisto.

Rainisto vieraili messuilla torstaina Kuopion Matkailupalvelun toimitusjohtajan Jari Piiraisen ja Kuopion kaupungin asuntotoimenjohtajan Hannu Harjunheimon vieraana. Markkinoinnin ammattilaisena hän kiinnitti erityistä huomiota Kuopioon tuotteena.

- Täällä tuote on todella hyvä, paljon parempi kuin brändimielikuvat Kuopiosta. Nyt tarvitaan hyviä jatkotoimenpiteitä, jotta mielikuvat saadaan tekojen avulla nostettua todellisuuden tasolle. Mainonnalla se ei onnistu, totesi Rainisto.

Kuopion tuote - luonto ja tiede - pitäisi Rainiston oppien mukaan osata nyt yhdistää toiminnaksi ja teoiksi investointimarkkinoinnin keinoin. Näin taataan läpimurto yritysmaailmassa Rainiston mainitseman Haminan ja Googlen tapaan.

- Kun yritykset saadaan kiinnostumaan jostain paikasta, tuovat he mukanaan työpaikkoja. Yritykset taas sijoittuvat paikkakunnille, joissa on osaavaa työvoimaa. Kuopiossa sitä varmasti on täällä sijaitsevien korkeatasoisten koulutusmahdollisuuksien ansiosta.

Asumisen tasoa Rainisto kehui kansainvälisenkin yritysmaailman vaatimuksia vastaavaksi. Hyvänä esimerkkinä vaativaankin makuun hän mainitsi mm. Villa Valon.

Annamaija Hakama

Laulavia rakennusmiehiä ja suuria tunteita (29.7.)

Asuntomessuilla saatiin maistiaisia Kuopion uuden kesäteatterin musikaalista 'Kaiken takana on nainen!'. Kyseessä on asuntomessuaiheeseen sopivasti rakennusmusikaali, jota siivittävät Matin ja Tepon rakastetuimmat hitit.

Kuopio-aukiolla esitetyssä katkelmassa kuultiin suuria tunteita mm. Minä rakastan sinua -kappaleen tahdissa. Uusintaesitys nähdään asuntomessuilla Kuopio-aukiolla pe 30.7. klo 15.

Hilpeää musikaalia esitetään elokuun puoleen väliin saakka Rauhalahdessa, jonne pääsee asuntomessualueelta vaikkapa laivakyydillä.

Lisätietoja näytöksistä, lipuista ja laivoista: http://www.tahtiteatteri.com/kukt

Kuvassa laulava rakennusmies Sami Kojonen.

Rakennustaitoja yli rajojen (29.7.)

Kuopion asuntomessut saivat 60 vierasta Venäjältä 29.7. Eri puolilta naapurimaata tulleet messukävijät ovat rakennusalan ammattilaisia, yrittäjiä ja talotehtaiden edustajia. Kiinnostuksenkohteikseen vierailijat nimesivät erityisesti energiatehokkuuden ja messualueen yleisilmeen, joka on huolellisen kaupunkisuunnittelun tulos.

- Messut ovat upeat ja monipuoliset. Olen löytänyt vinkkejä mm. lämmitykseen ja energiansäästöön, summaa Lesinkar-nimistä puualan yritystä edustava Vladimir.

Ryhmä tutustui kaikkiin messukohteisiin. Viimeisinä vuorossa olivat Helminauhan rantakohteet. Kuvassa Vladimir matkakumppaneineen.

Pääministeri Mari Kiviniemen mielestä Lehtoniemi on suomalaista asumista parhaimmillaan (26.7.)

Pääministeri Mari Kiviniemi vieraili Kuopion asuntomessuilla maanantaina 26.7. Kiviniemi kertoi lukeneensa messukohteista etukäteen ja osasi odottaa tiettyjä kohteita. Erityisesti häntä kiinnostivat rantatonttien talot. Kiviniemi vieraili reilussa kymmenessä messukohteessa.

- Lehdissä ei aina kerrota kaikista parhaimpia paloja. Kohteissa oli runsaasti mukavia yllätyksiä, Kiviniemi kuvaili.

Lehtoniemen messualueen pääministeri kehui kuplille.

- Alue on todella upea. Talo järven rannalla tai järvinäkymällä on suomalaista asumista parhaimmillaan. Palvelut ovat lähellä, etäisyys keskustaan kohtuullinen ja joukkoliikenne toimii, Kiviniemi kiitteli.

Pääministeriä ihastutti erityisesti Saaristokaupungin tiivis kaupunkirakenne, jossa luonto on kuitenkin lähellä. Kiviniemi pitää talojen energiaystävällisyyttä erittäin tärkeänä. Hänen mukaansa asuntomessuilla näkee miten energiatehokas rakentaminen kehittyy vuosi vuodelta.

Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen on iloinen pääministerin vierailusta. Kiviniemi on vieraillut myös monilla aikaisemmilla asuntomessuilla.

- Asuntomessujen kannalta on hienoa, että pääministeri Kiviniemi kunnioittaa messuja läsnäolollaan. Hän on vieraillut asuntomessuilla ja loma-asuntomessuilla aiemminkin - on upeaa, että messuilla on tällainen ystävä, Heiskanen sanoo.

Jukka Rönkkö

Rokkari asuu vain puoliksi kotona - loppuaika menee keikoilla (26.7.)

Kuopion asuntomessuilla saatiin maanantaina 26.7. ensimmäisiä makupaloja tulevan viikonlopun Kuopio Rockcock -festivaalilta. Messuyleisö sai etsiä päivän aikana kymmeniä asuntomessualueelle piilotettuja rokkiaarteita. Tapahtumalavalla kuultiin puolestaan kuopiolaisen Turmion Kätilöiden jäsenten rokkikuulumisia.

- Rokkarihan ei ehdi asua kotonaan kuin puolet ajasta - loput kuluu keikoilla. Kaikkein mieluiten sitä asuu vähän syrjemmässä. Sellainen yhden perheen lähiö on ainakin lapselliselle perheelle sopiva, hehkutti pienten kaksosten isä, laulaja Petja Turunen perheensä valintaa.

Kitaristi Miikka Närhellekin mieluisin vaihtoehto rankan keikkaelämän vastapainoksi on koti maalla, omassa rauhassa. Närhen perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kaksi koiraa.

Rankan keikkabändin maineessa

Turmion Kätilöt on noussut rajuiksi kuvailtujen keikkojensa takia aika ajoin puheenaiheeksi niin lehtien palstoilla kuin nettiuutisissakin. Kuinka Turunen ja Närhi itse kommentoivat hurjiksikin väitettyjä keikkojaan?

- Me olemme ennen kaikkea hauskanpitobändi. Useimmat, jotka juttuja levittävät, eivät ole tainneet edes käydä keikoilla. Tervetuloa kuuntelemaan ja katsomaan meitä vaikkapa Kuopion Rockcockiin Väinölänniemelle ensi viikonloppuna.

Turmion Kätilöillä on hyvä vauhti päällä. Kuopiossa voi kuulla ensimmäisiä makupaloja talvella ilmestyvästä levystä. Muutakin uutta on luvassa jo Väinölänniemen keikalla.

- Jotain uniikkia on jälleen syntymässä. Nyt yhdistelemme ääntä ja kuvaa kahden taiteenlajin risteytyksessä. Kuopiolainen tunnettu, lahjakas kuvataiteilija tuo lavalle visuaalisuutta ja me vastaamme musiikista, kuvailee Turunen ensi viikonlopun yllätysnumeroa.

Turmion Kätilöt esiintyvät edelleen maskeissa. Kyse ei ole piiloutumisesta tai oman henkilöllisyyden peittelemisestä.

- Lavalla ei ole se sama jätkä, joka asuu meillä kotona. Siellä on joukko erilaisia visuaalisia hahmoja. Keikka on enemmän performanssia, jossa maskit toimivat ärsykkeenä. Show on aina showta.

Kuopion asuntomessut näkyvät ensi viikonloppuna Rockcockissa. Silloin puolestaan festarialueelta Väinölänniemeltä voi löytää kymmeniä aarteita ? tällä kertaa asuntomessuteeman mukaisia.

Annamaija Hakama

Asuntomessuilla Kuopiossa 50 000 kävijän raja rikki (25.7.)

Sunnuntaina 25.7. astui Kuopion asuntomessujen pääportista 50 000 kävijä. Raahelaiset Marita Järvelä ja Juha Rautio yllättyivät heitä kukittamassa ja vastassa olevia Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskasta ja asuntomessujen projektipäällikkö Mervi Heiskasta. Kuopion asuntomessujen 50 000 kävijä seuralaisineen varustettiin messuvierailuaan varten kukkien lisäksi tapahtuman virallisilla messuluetteloilla ja ilmaisella sisäänpääsyllä ruokineen ja juomineen.

- Kovin on yllättynyt olo. Kesälomareissun lopuksi olimme suunnitelleet täällä asuntomessuilla Kuopiossa poikkeamista, mutta kovin nyt yllätyksenä tuli tämä sisääntulo, kukitetut messukävijät totesivat iloisina.

Asuntomessuilla Kuopiossa on käynyt ensimmäisten yhdeksän päivän aikana kävijöitä melko tasaisesti, yli 5000 messuvierasta melkein joka päivä. Lauantaina 24.7. kävijöitä oli peräti ennätysmäärä 6441. Kuopion asuntomessuille odotetaan kuukauden aikana yhteensä noin 150 000 kävijää.

- Kuopion runsaat kävijämäärät viestivät siitä, että messut ovat yleisön mieleen. Kaunis asuntomessualue ja monipuolinen messutarjonta samoin kuin alueen laadukkaat palvelut houkuttelevat kävijöitä asuntomessuille Kuopioon, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen listaa.

Asuntomessut Kuopiossa ovat tulleet Järvelälle ja Rautiolle tutuiksi jo 80-luvulla. Molemmat kun kertoivat vierailleensa Kuopion asuntomessuilla myös vuonna 1980.

Tänä vuonna Järvelällä ja Rautiolla on tarkoituksena poimia asuntomessuilta mukaansa ideoita erityisesti omaa pihaa ajatellen.

- Meillä on pihatyöt käynnissä, joten omaan haastavaan pihaan haetaan messuilta ideoita ja ajatuksia. Myös yli 30 vuotta vanhaa lämmitysjärjestelmää pitäisi uusia. Kenties täältä löytyy ajatuksia ja vaihtoehtoja sitäkin silmällä pitäen, Juha Rautio kertoo suunnitelmista.

Kuvassa: Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen ja asuntomessujen projektipäällikkö Mervi Heiskanen olivat sunnuntaina portilla vastassa asuntomessujen 50 000 kävijää: raahelaisia Marita Järvelää ja Juha Rautiota.

Sanna Yli-Patola

SDP:n johtoa vieraili asuntomessuilla Kuopiossa (25.7.)

SDP:n johtoa vieraili sunnuntaina 25.7. asuntomessuilla Kuopiossa. Vierailleeseen seurueeseen kuuluivat muun muassa kansanedustaja ja puheenjohtaja Jutta Urpilainen, puoluesihteeri Mikael Junger ja kirjailija Lasse Lehtinen.

Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskasen ja asuntomessujen projektipäällikkö Mervi Heiskasen pitämän messuesittelyn jälkeen puheenjohtaja Urpilainen ja puoluesihteeri Junger tutustuivat messualueeseen.

- Kuopion asuntomessut on yksi kauneimpia asuntomessualueita joilla olen käynyt, ihasteli puheenjohtaja Jutta Urpilainen, joka kertoi asuntomessujen kuuluneen hänen kesiinsä lapsuudesta lähtien.

Asuntomessuja aikaisemminkin kierrelleet Urpilainen ja Junger kertoivat Kuopion asuntomessuilla huomanneensa erityisesti pihoihin ja ekologisuuteen panostettavan. Erityisesti vierailijoiden mieleen asuntomessuilta jäivät omille rantatonteille rakennetut talot. Talo rantatontilla kuuluukin sekä puheenjohtaja Urpilaisen että puoluesihteeri Mikael Jungerin unelmiin.

- Onhan tämä hieman poikkeuksellista ja erittäin mielenkiintoinen ajatus, että Kuopiossa saa rakentaa näin rantaan. Kyllä Saaristokaupunki on näyttänyt parhaat puolensa, pohdiskeli Junger näkemäänsä.

SDP:n johto kiertää kesällä 10 suurinta kesätapahtumaa. Kuopion asuntomessuille seurue saapui Pori Jazzilta.

- Asuntomessut on yksi Suomen suurimpia kesätapahtumia. Luonnollisesti asuminen kiinnostaa, onhan koti meille kaikille yksi tärkeimmistä asioista, Jutta Urpilainen toteaa.

Sanna Yli-Patola

Asuntomessut ovat 'simply amazing' (25.7.)

Kuopion kaupunki on kutsunut ystävyyskaupunkiensa edustajia tutustumaan asuntomessuihin. Lehtoniemen asuntomessualuetta esiteltiin keskiviikkona 21.7. muun muassa Minneapolisin kaupungin delegaatiolle. Delegaatioon kuuluivat Minneapolisin kaupunginhallituksen jäsen Lisa Goodman sekä teatterinjohtaja Karl Reichert (kuvassa), joka toimii ystävyyskaupunkien välisiä suhteita kehittävän komitean puheenjohtajana.

Messut yllättivät Reichertin monella tavalla. Ensimmäiseksi hän ällistyi kaupunkisuunnittelusta. Kallavesi tekee hänen mielestään Saaristokaupungista ainutlaatuisen asuinalueen.

- On uskomatonta, miten järvi on otettu asuntojen sijoittelussa huomioon. Yhdysvalloissa vain rikkaimmat saavat järvinäköalan, mutta täällä se kuuluu lähtökohtaisesti kaikille. Palvelut ovat lähellä. Tiet ja kadut nitovat alueen kiinteäksi kaupunginosaksi.

Yhdysvaltalaisella mittapuulla asuntomessujen kohteet ovat melko pieniä. Reichert ihastelee rakennussuunnittelua.

- Amerikkalaiseen tyyliin tottuneena asunnot näyttävät ulkoa pienikokoisilta. Sisällä yllättyy: kolme makuuhuonetta, iso keittiö, olohuone? Ja kaikissa taloissa sauna on valmistunut jo ennen kattoa ja seiniä, hän naureskelee.

Karl Reichert kuvailee Kuopiota ja Minneapolisia hyvin samanlaisiksi kaupungeiksi. Keskellä Pohjois-Amerikkaa sijaitsevan Minneapolisin ilmasto on samanlainen kuin Kuopion, mutta tärkeämpi yhtäläisyys löytyy Reichertin mukaan asukkaista. Ihmiset ovat erittäin ylpeitä omasta kaupungistaan.

- Kutsumme Minneapolisia pieneksi isoksi kaupungiksi: se on sen verran pieni, että ihmiset tuntevat toisensa, mutta kuitenkin tarpeeksi suuri ollakseen urbaani keskus. Kuopiolaisia ja minneapolisilaisia yhdistää ystävällisyys ja vieraanvaraisuus, halu näyttää kaupunkinsa parhaat puolet. Saaristokaupunki on mielestäni Kuopiolle suuri ylpeyden aihe.

Jukka Rönkkö

Japanin suurlähettiläs vieraili Kuopiossa (24.7.)

Japanin suurlähettiläspari herra Hiroshi Maruyama ja rouva Michiko Maryuama tutustuivat Kuopioon lauantaina 24.7.2010. Vierailuun sisältyi käynti asuntomessuilla.

Suurlähettiläspari ei ollut aikaisemmin vieraillut asuntomessuilla, joten Kuopion messuvierailu tarjosi heille runsaasti tietoa suomalaisesta asuinrakentamisesta ja koko Kuopion alueesta.

Asuntomessukierroksen aikana suurlähettiläälle puolisoineen esiteltiin muun muassa ammattikouluopiskelijoiden rakentama Sami-talo ja puurakenteinen Aamunsäde.

- Suomalainen saunakulttuuri herätti suurlähettiläsparissa ihastusta; rantasaunojen ja kotikylpylöiden lisäksi insinööriopiskelijoiden tekemä pyörillä liikkuva ja hifi-laitteilla varusteltu sauna olivat mielenkiinnon kohteina, kertoo messukierroksen oppaana toiminut aluevalvoja Esa Koponen.

Suurlähettiläs herra Hiroshi Maruyama ja rouva Michiko Maryuama vierailivat messukäynnin jälkeen myös Puijon tornissa tutustumassa savolaiseen saaristomaisemaan.

Kuvassa: Suomen Asuntomessujen markkinointi- ja viestintäjohtaja Nina Hyyppä (oik.) vastaanotti Japanin suurlähettiläsparin ja Kuopion kaupungin viestintäjohtaja Kaija Nousiaisen asuntomessualueen pääportilla.

Miten suorasta sähköstä voi luopua? (22.7.)

Kuopion asuntomessujen energiaklinikan suosituin kysymys on tänä kesänä se, kuinka suorasta sähköstä voidaan luopua.

- Tämän hetken trendi näyttää olevan se, että messuvieraat etsivät suoralle sähkölle vaihtoehtoisia energiamuotoja. Suosittu kysymys on suunnattu suoraan meille ammattilaisille: minkälaisen energiamuodon itse valitsisimme, kertoo LVI-Talotekniikkateollisuus ry:n neuvoja Jarmo Miettinen (kuvassa).

Kesän toinen hittiaihe on helle ja jäähdytys. Monet vieraista ovat kyselleet viilennyksestä, sen järjestämisestä ja hinnasta. Yksi huolenaihe on ollut monikerroksinen talo, jonne viilennystä pitäisi saada tasaisesti.

- Meillä on käynyt noin 200 energia-asioista kiinnostunutta joka päivä. Täältä saa nopeasti ja ilmaiseksi avun energiaongelmiinsa, kertoo Miettinen, yksi kolmen hengen tiimin jäsenestä.

Jos haluat tietää, mitä lämmön talteenotto maksaa, paljonko keskuspölynimuri maksaa tai kuinka vertailla eri energiamuotojen hintoja, suuntaa kulkusi rakentajahallia vastapäätä olevalle energiaklinikalle, joka on auki messujen ajan klo 10.30-17.30.

Annamaija Hakama

Sisäilman laatu kiinnostaa (21.7)

Yhdysvalloista perheensä kanssa Kuopioon ja asuntomessuille vierailulle saapunut Richard Shaughnessy kertoi olevansa hyvin otettu suomalaisen asumisen puhtaudesta. Tulsan yliopiston sisäilmalaadun professori Shaughnessy (Program manager of Indoor Air Pollution Research) oli erityisen kiinnostunut kohteesta 24, Parha-talosta, jossa on esillä asumisen terveellisyyteen ja turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja tutkimusmenetelmiä.

- Suomessa, mikä täällä messuillakin on selkeästi havaittavissa, kiinnitetään yksityiskohtia myöten huomiota valittuihin rakennusmateriaaleihin ja tuotteisiin. Jo näillä valinnoilla pystytään vaikuttamaan sisäilman laatuun.

Yhdysvalloissa Tulsan yliopistossa sisäilmatutkimusta yli 20 vuotta tehnyt Shaughnessy toteaa ihmisten jo heränneen hänen kotimaassaan myös terveellisen asumisen ja sisäilmanlaadun tärkeyteen. Muutos on kuitenkin hidasta. Paljon messukohteista valokuvia napsinut Shaughnessy aikoo hyödyntää kuvaamansa materiaalia etenkin tulevilla luennoillaan ja esityksissään.

- Kun näytän vierekkäin kuvia mm. suomalaisista puhtaista puulattioista ja yhdysvaltalaisista kokolattiamatoista, on ero aika selkeä. Moni yleisöstäkin herää viimeistään tällöin katsomaan omaa kotiaan tarkemmin sisäilman laadun suhteen.


Kuvassa: Parha-talon ilmanvaihtojärjestelmä kiinnosti Richard Shaughnessya (vas.). Järjestelmää esittelemässä Parha Oy:n toimitusjohtaja Aki Partanen.


Sanna Yli-Patola

Miauskis, sanoo Miauskis-kissa! (19.7.)

Kuopion asuntomessut ovat paljon muutakin kuin asuntoja. Lasten ja nuorten teemaviikolla 19.-25.7. on paljon ohjelmaa perheen pienimmille.

Messualueen pääportin tuntumassa on upea, viimeistelty lähiliikuntapuisto, jossa on paljon omatoimista tekemistä lapsille. Lisäksi alueella on päivittäin paljon ohjelmaa, joka sopii lapsille ja nuorille.

- Miauskis, maukaisee Miauskis-kissa ja laulattaa lapsia lähiliikuntapuistossa useamman kerran päivässä. Samaan aikaan Pellepappa puhaltelee taikapalloista hauskoja hahmoja pienimmille messuvieraille.

Leikkipuiston vierestä alkaa Velhometsä, jossa kulkee noin puolen kilometrin mittainen luontopolku. Asuntomessujen teeman mukaisesti pienessä metsässä voi tutustua muidenkin kuin ihmisten koteihin. Metsästä voi löytää liito-oravan ja lepakon pönttöjä, siilin talvipesiä ja linnunpönttöjä. Velhometsän Velho kierrättää lapsia polulla useamman kerran päivässä.

Kuopiolaiseen kulttuuriin voi tutustua lapsen näkökulmasta, kun Vanha Herra Puijontorni leikittää lapsia ja kertoo tarinoita Kuopion kaupungin messuosastolla aina iltapäivisin.

Pikkutaitaja on asuntomessuilla jo perinteeksi käynyt paikka, jossa perheen pienemmät rakentajat voivat käydä koittamassa taitojaan. Erilaiset työt ja välineet tulevat tutuksi, kun niitä voi kokeilla ohjatussa ympäristössä.

Lasten ja nuorten viikolla 19.-25.7. on yli 60 erilaista tapahtumaa. Lisäksi asuntomessualueelta löytyy erityisesti lapsiperheille sopivaa katsottavaa mm. kohteista 13, 32 ja 39.

Lisätietoja www.asuntomessut.fi/2010_kuopio -> Tapahtumakalenteri

Veneitä muuallakin kuin vesillä (17.7.)

Saapuvatko minun luokseni taas lapsuudesta laivat, kysyy kuvataiteilija Pauno Pohjolainen Kuopion asuntomessualueen uimarannalla Rauli Badding Somerjoen sanoin ja sävelin.

Pohjalainen istuu kaikessa rauhassa messualueen rannassa veistoksensa eteen rakennetulla penkillä ja odottaa laivoja horisontista. Hetki on rauhallinen, mutta toiveita täynnä.

Pohjolaisen työ on osa VENEET-näyttelykokonaisuutta, jonka lähtökohtana ovat niin aidot, vanhat soutuveneet kuin aihetta mukailevat veistokset. Näyttelyn takana ovat Pohjolaisen lisäksi taitelijat Anneli Sipiläinen, Christine Candolin, Leena Mäki-Patola, Liina Mäki-Patola, Maria Leppänen, Nora Tapper, Susanna Peijari ja Taru Mäntynen.

Kuopion asuntomessut tuo taidetta esille poikkeuksellisen näyttävästi. SARKA-hankkeen toimesta useisiin talokohteisiin on tuotu pohjoissavolaisten taiteilijoiden teoksia niin ulos kuin sisälle. Lisäksi taiteen kaavaan kuuluvat teokset tervehtivät tulijaa jo rannan venelaiturissa ja tuloväylien liikenneympyröissä.


Kuvassa:
Pauno Pohjolaisen uusin veistos, asuntomessualueen uimarannalta löytyvä Saapuvatko minun luokseni taas lapsuudesta laivat, vie ajatukset kauas horisonttiin.

Kuopion asuntomessut alkoivat upeasti (16.7.)

Kesän 2010 asuntomessut Kuopiossa alkoivat hienosti kuumassa säässä. Ensimmäisenä messupäivänä kävijöitä oli upeat 5526. Messut on avoinna joka päivä kello 10-18 elokuun 15. päivään asti. Tervetuloa messuille!

Juotava ei lopu kesken! (15.7.)

- Lupaamme, ettei juotava lopu huippuhelteilläkään asuntomessuilla kesken, nauravat iloiset kahvilamyyjät Sanna Rantala ja Jutta Peräkylä juuri ennen messualueen avautumista.

Sanna ja Jutta vastaavat yhdestä Casseli Catering kahvilasta Kuopion asuntomessualueella. Nuoret naiset täyttivät torstaina kylmäkaappeja ja pakastealtaita avajaisyleisöä varten.

- Varmasti täällä menee hellepäivänä satoja litroja juotavaa ja jäätelöä. Alueella on kaikkiaan kolme kahvilaa, messuravintola ja näytteilleasettajien ravintola, joten tarjontaa on eri puolilla aluetta.

Casseli Catering vastaa Kuopion asuntomessujen ravintolapalveluista. Ruoan lisäksi alueelta saa kahvia, pullaa, pientä suolaista, jäätelöä ja juomia.


Kuvassa:
Sanna Rantala (vas.) ja Jutta Peräkylä lupaavat, ettei juotava lopu asuntomessuilla helteilläkään kesken.

Kuopion asuntomessut valmiina vastaanottamaan messuvieraat (14.7.)

Kuopion asuntomessut ovat käytännössä valmiit. Kaikki talot, tiet ja näytteilleasettajat ovat saaneet työnsä valmiiksi keskiviikkoiltaan mennessä.

Kaksi päivää ennen avajaisia kohteissa tehdään vielä viime hetken töitä. Passiivienergiatalo Pekkarisen portailla laatoittaja Jouni Kauppinen viimeistelee vielä työn jälkeä.

- Johtaja lähti juuri hakemaan suojamattoja. Ne kun saadaan paikoilleen, niin työmaa loppuu tänä iltana. Tämä on sitten tauluja vaille valmis, nauraa tottunut työmies ja ihmettelee, kuinka valmis messualue Kuopiossa on jo paria päivää ennen avajaisia.

Messuteknikko Voitto Ahopelto vahvistaa Kauppisen näkemyksen. Ahopelto on ollut mukana rakentamassa 23 messut, joista osa asuntomessuja ja osa vapaa-ajanmessuja.

- Kyllä Kuopion messut sijoittuvat valmiusasteeltaan parhaiden messujen joukkoon. Ainakaan seitsemään vuoteen eivät asuntomessut ole olleet näin valmiit näin hyvissä ajoin, kiittelee Ahopelto Kuopion tehokasta toimintaa.

- Kiitos savolaisen lupsakkuuden, ettei yhtään karhämääkään ole saatu aikaiseksi!


Kuvassa: laatoittaja Jouni Kauppinen viimeisteli portaiden reunoja vielä keskiviikkona. Illalla työmaa on lopullisesti ohi, kun suojamatot on vielä saatu paikoilleen.

Katso sisustajien haastatteluita videot -osiosta

Myrskypääsky -kohteen videolta saat vinkkejä muun muassa siitä, mitä kivaa IKEAsta löytyy pihan kalustamiseen.

Italia -talon sisustuksen lähtökohtiin voit tutustua katsomalla videon, jolla valloittava Jorma Uotinen esiintyy!

Ensi vuoden asuntomessut järjestetään Kuopiossa (10.8.)

Kesän 2010 asuntomessut pidetään 16.7.-15.8. Kuopion Saaristokaupungin Lehtoniemessä, joka sijaitsee Kallaveden äärellä noin viisi kilometriä kaupungin keskustasta.

Lue lisää »

Asuntomessut päättyivät onnistuneesti (9.8.)

Messujen järjestäjät ovat tyytyväisiä asuntomessuista saatuun positiiviseen palautteeseen, kävijämäärään ja kaupankäynnin vilkkauteen. Kuukauden aikana messuilla vieraili 141 907 ihmistä*.

Lue lisää »

Pikkutaitajassa voi rakentaa oman linnunpöntön (7.8.)

K-Rauta on järjestänyt Pikkutaitajatalon yhteyteen linnunpöntön rakentamisen työpajan. Päätöspäivän kunniaksi lapset pääsevät rakentamaan linnunpönttöjä vielä sunnuntaina iltapäivällä kello 14-15.00.

Lauantaina linnunpönttöjä rakentamassa ollut Jeremias kommentoi, että on kivaa päästä rakentelemaan messuilla.

- Mummolassa on tullut rakenneltua kaikenlaista. Linnunpönttöjä olen tehnyt paljon, kehuu Jeremias.

Myös Hette oli innoissaan nakuttamassa naulaa linnunpönttöön. Hänelläkin riittää kokemusta nuoresta iästään huolimatta. Isoveljen kanssa on tehty majoja ja muuta rakentamista.

- Aika raskasta tämä on, tyttö toteaa vakavalla, mutta innostuneella ilmeellä.

Mika Kallio vierailee messuilla maanantaina (1.8.)

Valkeakosken asuntomessujen katsotuimmasta kohteesta ei ole epäselvyyttä: ratamoottoripyöräilyn maailmaneliittiin kuuluvan Mika Kallion kartanomainen kivitalo vetää eniten messukävijöitä.

Kisataukoa Suomessa viettävä Kallio on tyytyväinen rakennuttamansa messutalon lopputulokseen. Loppukauteen Kallio lähtee sormileikkauksesta palautuneena ja uudella onnella.

Kallio viettää kolmen viikon kisataukoa Suomessa. Kallio loukkasi Assenin osakilpailussa kesäkuun lopussa sormensa, joka leikattiin 28. heinäkuuta. Tauko meneekin ennen kaikkea sormileikkauksesta palautuessa, mutta myös muun muassa Valkeakosken kesämökillä rentoutuessa.

Kisatauollaan ratamoottoripyöräilijä ehtii vierailla myös asuntomessuilla. Mika Kallio on messukävijöiden tavattavissa Valkeakoski-osastolla 3. elokuuta alkaen klo 12.

Asuntomessujen 100 000. kävijä on messukonkari (1.8.)

Vantaalta tänään ennen puoltapäivää asuntomessuille saapunut perhe Leskinen yllättyi iloisesti, kun he kuulivat olevansa Valkeakosken asuntomessujen 100 000. kävijä.


Lue lisää »

Presidentti ja pääministeri vierailleet messuilla (28.7.)

Valkeakosken asuntomessut ovat kiinnostaneet valtiojohtoa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen vieraili asuntomessuilla sunnuntaina 19. heinäkuuta. Tasavallan presidentti Tarja Halonen oli messuvierailullaan tyytyväinen paitsi energiatehokkuuden teemaan myös messualueen sallivaan kaavaan.

Messuihin ovat tutustuneet myös messut avannut asuntoministeri Jan Vapaavuori, oikeusministeri Tuija Brax sekä hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi.

Pääministeri Matti Vanhanen vieraili messuilla tiistaina 28.7. Vanhanen tuli messuille Sirkka Mertalan kanssa.

Vanhanen kävi tutustumassa Valkeakosken asuntomessualueeseen ensimmäisen kerran jo viime kesänä 26. elokuuta, jolloin alue oli vielä rakenteilla. Pääministeri oli hyvin perehtynyt messualueeseen ja messujen teemoihin ennen käyntiään. Häntä kiinnostivat muun muassa alueen väljä kaava, tonttien suuret koot ja TV-talona tunnettu passiivienergiatalo.

Asuntomessujen 50 000. kävijä kukitettiin (21.7.)

Valkeakosken asuntomessujen 50 000. kävijä kukitettiin messuportilla tiistaina 21. heinäkuuta. Kotkasta asuntomessuille puolenpäivän aikaan saapunut nelihenkinen perhe, vanhemmat Minna Turunen ja Joni Räsänen sekä 12-vuotias Paavo Laakso ja pian vuoden vanha Joonatan Räsänen, vierailivat messuilla yhdessä ensimmäistä kertaa. Perhe yllättyi iloisesti, kun heitä vastassa oli Suomen Asuntomessujen kaupallinen johtaja Kari Salmi sekä Valkeakosken asuntomessujen projektipäällikkö Arto Vuorijärvi kukkien sekä kesäisen yllätyspaketin kanssa. Paketissa oli ilmaiset sisäänpääsyt messuille, ruokaliput, messuluettelot sekä patakinnassetti kesän grillijuhliin.

Perhe suunnitteli aloittavansa messukäyntinsä viemällä 5-vuotiaan Bond-koiran Haukkulaan ja jatkamalla sieltä perinnetaloihin. Minna Turunen kertoi, että messutarjontaan on tutustuttu etukäteen Dekon sisustusluettelosta ja erityisesti talojen sisustukset kiinnostavat.

- Minä katselen enemmän sisustusratkaisuja ja rakennusalalla oleva Joni tutustuu enemmän taloihin.

Ministeri Kiviniemi vieraili asuntomessuilla (17.7.)

Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi vieraili asuntomessuilla Valkeakoskella tänään. Ministeriä ja hänen seuruettaan oli messuportilla vastaanottamassa ja toivottamassa tervetulleeksi asuntomessuvierailulle Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.


Pikkutaitajassa viihtyy perheen pienimmät (12.7.)


Valkeakosken asuntomessujen Pikkutaitajatalossa perheen pienimmät pääsevät itse kokeilemaan samoja töitä, joita messutalojen ja koko messualueen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito vaativat. Messukohteiden kiertelyn lomassa lapset voivat pysähtyä kokeilemaan oikeaa kaivuria, maalata, murata, suunnitella tulevaisuuden messutaloa, harjoitella talonrakentamista messutalon pienoismallilla, testata ikkunanpesutaitoa ja kokeilla kiinteistöhoitajan lehtipuhallinta.

Ensimmäistä kertaa asuntomessuilla vieraillut kaksivuotias Rasmus maalaili tyytyväisenä Pikkutaitajatalon aitaa. Rasmuksen äiti, Pauliina Teeri, kertoi perhe tulleen messuille viettämään sunnuntaipäivää.

- Kohteissa kiinnostaa sisustusratkaisut. Talot ovat kivoja, ja sopii ihan tavallisillekin ihmisille, ei mitään liian hienoja, Pauliina kommentoi Valkeakosken messualuetta.

Pikkutaitajasta perheen suunnitelmissa oli mennä tutustumaan messualueella sijaitsevaan kotieläinpihaan. Rasmus sai kuitenkin ensin viimeistellä keltaisen taideteoksensa, jonka hän kertoi olevan, mikäs muukaan kuin aurinko.

Asuntomessuoppaan Videot-osiossa näet paloja Valkeakosken asuntomessuilta (9.7.)

Kurkista Videot-osiosta, miten retrohenkinen asuntovaunu muuntui moderniksi kesäkodiksi!
Videoilla sisustusideoista kertovat myös Innosta tuttu Johanna sekä Mika Kallion hulppean kakkoskodin sisustajat.

Asuntomessut Valkeakoskella avautuvat (9.7.)

Valkeakosken asuntomessut avautuvat yleisölle perjantaina 10.7.2009. Tämän vuoden asuntomessut tarjoavat malliesimerkkejä energiatehokkaasta sekä eri asumistarpeisiin soveltuvasta pientaloasumisesta. Asuntomessualueeseen ennakkoon tutustunut asiantuntijaraati kiitteli aluetta ja messutaloja ihmisläheisyydestä, monipuolisuudesta sekä rakentamisen hyvästä laadusta.

Järjestyksessään 40. asuntomessut keskittyvät omakotitaloihin, joita on rakennettu Valkeakosken messualueelle 36 kappaletta. Messuteeman "Asumisen mansikat" mukaisesti esitteillä olevien omakotitalojen kirjo on runsas. Sekä perinteisistä että moderneista malleista koostuvien talojen huoneistokoot vaihtelevat peräti 88-374 neliön välillä.

Valkeakosken asuntomessualueella täysi tohina (22.5.09)

Vuoden 2009 asuntomessut järjestetään Valkeakoskella Lintulassa. Tällä hetkellä messualuetta rakennetaan täydellä teholla ja avajaisiin 10.7.2009 mennessä alue on oleva valmis täydessä kukoistuksessaan. Asuntomessuilla Valkeakoskella on yhteensä 40 messukohdetta, joista yksi on ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion kivitalo (kuvassa).

Valkeakoski on Etelä-Pirkanmaan seutukunnan keskuskaupunki, jossa on asukkaita hieman yli 20 000. Kaupunki sijaitsee kauniissa järvimaisemissa Mallasveden ja Vanajaveden yhtymäkohdassa. Tampereelle matkaa on 35 km, Hämeenlinnaan 44 km ja Helsinkiin 145 km. Messujärjestelyiden kannalta sijainti on mainio, sillä 150 kilometrin etäisyydellä asuu noin 3 miljoonaa suomalaista.
Valkeakosken vehreälle asuntomessualueelle rakentuvasta noin 40 pientalosta muodostuu monipuolinen kokonaisuus.

Asuntomessut Vaasassa päättyvät tänään (10.8.)

Tänään päättyvillä asuntomessuilla Vaasassa saavutettiin kaikki järjestäjien odotukset. Kävijäpalautteen mukaan messuihin oltiin erityisen tyytyväisiä monipuolisen tarjonnan ja hyvin toteutetun rantarakentamisen takia. Järjestäjät ovat tyytyväisiä energiaratkaisujen ja Vaasan kaupungin saamaan julkisuuteen.


Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio kertoi tulevasta messukodistaan (6.8.)

Valkeakosken asuntomessualueelle rakentava ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio vieraili tiistaina Vaasan asuntomessuilla Valkeakosken osastolla, jossa hän päätyikin pian innokkaiden ihailijoiden piirittämäksi. Samalla MotoGP:ssä 250-kuutioisten luokassa maailmanmestaruudesta kisaava Kallio raotti jo hieman talosuunnitelmiaan.


Lue lisää »

Matti Vanhanen vieraili eilen asuntomessuilla (6.8.)

Pääministeri Matti Vanhanen vieraili Sirkka Mertalan kanssa asuntomessuilla Vaasassa eilen. Pariskuntaa kiinnosti asuntomessujen monipuolinen tarjonta ja he käyttivätkin runsaasti aikaa messutaloihin tutustumiseen. Pääministeri kulki messualueella totuttuun tapaan yksityishenkilönä.

Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen esitteli pääministeri Vanhaselle ja Sirkka Mertalalle messualuetta kartalta. Esittelyn jälkeen pariskunta halusi tutustua messuihin kahdestaan.

Porvoon piispa vieraili asuntomessuilla (3.8.)

Asuntomessuilla Vaasassa vieraili tänään Porvoon piispa Gustav Björkstrand puolisoineen sekä kirkkoherra Tor-Erik Store puolisoineen. Piispa puhui messuvieraille yhden asuntomessukohteen parvekkeelta. Piispa oli iloinen saadessaan mahdollisuuden tulla puhumaan messuille, onhan messut sanana yhdistetty aina ennen kirkkoon. Piispa kehui asuntomessualuetta kauniiksi ja erityisesti kiitteli alueelle tehtyä matalalämpöverkkoa, joka säästää luontoa.

- Sanana messut vie ajatukset kirkkoon, jumalanpalvelukseen, joten se on aivan luonnollista, että piispa vierailee messuilla. Ennen vanhaan messuilla, kirkon yhteydessä käytiin kauppaa ja mietittiin erilaisia ratkaisuja, piispa perusteli.

Piispa painotti puheessaan elämän kolmea tärkeää asiaa, joista koti on yksi.

- Elämässä on kolme tärkeää asiaa: terveys, koti ja työ. Koteihin panostetaan, mutta tärkeää on myös kodin sisäinen ilmapiiri. Hyvän kodin tunnusmerkkejä onkin rakkaus ja toisten kunnioittaminen, piispa muistutti.

Piispa kertoi myös kodin siunaamisesta, joka on yleistymässä yhä enenevässä määrin. Asuntomessujenkin yksi kohde siunattiin ennen messujen alkua.

- Kodin siunausta pyydetään melko usein ennen kuin koti otetaan käyttöön. Siunaamisella rukoillaan ja pyydetään Jumalan apua kodille. Olen huomannut, että suomenkieliset pyytävät enemmän kotiensa siunausta kuin ruotsinkieliset, piispa totesi.

Asuntomessujen 100 000. kävijä kukitettiin tänään (3.8.)

Ylivieskalaiset Henna ja Päiviö Jutila yllättyivät iloisesti saapuessaan Vaasaan asuntomessujen messuportille heidän 1-vuotiaan tyttärensä Aleksa Jutilan kanssa. 100 000. kävijän raja rikkoutui heidän kohdallaan. Perhe tuli asuntomessuille hakemaan ideoita ja innovaatiota omaan juuri valmistuneeseen taloonsa.
- Rakennusprojekti kesti neljä vuotta ja nyt on valmista. Olemme kuitenkin ikuisia rakentajia ja haluamme nähdä missä mennään, Päiviö Jutila kertoo.

Lue lisää »

100-vuotias T-Ford näyttäytyy asuntomessuilla tämän päivän (30.7.)

Vaasan Asuntomessuille talojen rinnalle karautti tänään näytille vanhoja ja legendaarisia T-Ford-autoja. 100-vuotisjuhlan kunniaksi autoja voi ihastella Vaasan messualueella Suvilahden koulun pihamaalla koko messupäivän ajan.
- Vaasan Asuntomessujen yhteyteen valittiin kymmenkunta helmeä T-Ford-kokoelmasta: autoja on nähtävänä vuosimallista 1910 alkaen aina vuoteen 1927 saakka. Paikalla on myös ympäri Suomen T-Ford-harrastajia, kertoo Suomen T-Ford-kerhon puheenjohtaja Niilo Säntti.

Lue lisää »

Asuntomessuilla jo 70 000 kävijää (28.7.)

Vaasan asuntomessuilla on käynyt tähän mennessä jo 70 000 kävijää. Tällä viikolla säät suosivatkin kävijöitä, sillä viikoksi on luvattu aurinkoista ja lämmintä. Vaasan asuntomessuilla on yhteensä 47 kohdetta, joista 20 on omakotitaloa. Teemoina tämän vuoden asuntomessuilla on koteja kaikille sekä ekologisuus.

T-Fordit näyttäytyvät asuntomessuilla (28.7.)

T-Fordit näyttäytyvät asuntomessuilla tulevana keskiviikkona. Yhteensä 10 kappaletta Fordeja saapuu messualueelle heti aamusta ja autoja voi ihailla koko päivän Suvilahden koulun viereisellä parkkipaikalla.

Jean S viihdyttää messuvieraita asuntomessuilla (21.7.)


Sateelta kannattaa mennä suojaan vaikka RAY:n telttaan, jossa messuvieraita viihdyttää Jean S. Jean S:n asuntomessualueelle toi RAY, joka vierailee Vaasan asuntomessualueella 70-juhlavuotensa kunniaksi. Juontajana toimii Lauri Salovaara. Jean S:ää ehtii kuuntelemaan vielä kahtena päivänä. Jean S Vaasan asuntomessuilla 21.7.-23.7.

Nonstop-messujuna kuljettaa kätevästi asuntomessualueella (21.7.)


Vaasan asuntomessuilla kiertää kolme nonstop-messujunaa. Messuvieras voi helposti hypätä junan kyytiin missä vaan, ja jäädä pois haluamassaan paikassa. Messujunalla pääsee kätevästi alueen reunalta toiselle reunalle. Junat kiertävät alueella koko messupäivän ajan klo 10-18. Messujuna on maksuton ja se kyytiin voi nousta ja kyydistä voi poistua merkkiä antamalla.

Asuntomessuilla nyt myös koiraparkki (21.7.)

Vaasan asuntomessuilla on nyt myös koiraparkki. Asuntomessuvieras voi jättää koiransa hoitoon messuvierailun ajaksi 4H-dogsittereille. Koiraparkki sijaitsee messualueen viereisellä jäähallilla, näytteilleasettajaparkin takana. Koiraparkki on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin sekä lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-15. Tarpeen vaatiessa koiraparkki on auki myöhempäänkin. Muina aikoina 4H-dogsittereitä voi tiedustella numerosta .
Koiraparkki maksaa yhdeltä koiralta 5 euroa per tunti (lisätunnit 2 e kappale). Saman omistajan kahdelta koiralta koiraparkki maksaa 8 euroa tunti (lisätunnit 3 e kappale), kolmelta koiralta 11 euroa/tunti (lisätunnit 4 e kappale) ja neljältä koiralta 14 euroa/tunti (lisätunnit 5 e kappale). Maksun voi hoitaa vain käteisellä ja 4H-dogsitterit toivovatkin asiakkailta tasarahaa.

Asuntomessuilla parveketeatteria (18.7.)


Asuntomessuilla pääsee nauttimaan tänä kesänä myös teatteriesityksistä. Peab Seicon on järjestänyt kohteessa 3 parveteatteria satapaikkaiselle katsomolle. Esitykset ovat olleet niin suosittuja, että osa yleisöstä on joutunut tyytymään seisomapaikkoihin. Allu Tuppuraisen ohjaama Vaasan Farssi -teatteriryhmän parveketeatterinäytelmää esitetään jokaisena asuntomessupäivänä klo 13, 15 ja 17.

Lue lisää »

Neuvontaklinikoilta apua moniin kysymyksiin (18.7.)

Pieniä muutoksia omassa kodissa voi tehdä helpolla ja halvalla

Vaasan asuntomessuilla on tänä vuonna neljä neuvontaklinikkaa, joista messuvieras saa apua niin sisustamiseen, rakentamiseen, esteettömyyteen kuin erittäin ajankohtaisiin energiakysymyksiinkin. Klinikoilla messukävijää neuvoo ja auttaa jokaisen alan asiantuntijat.


Lue lisää »

Asuntomessuilla jo yli 20 000 kävijää (16.7.)


Viime perjantaina avatuilla asuntomessuilla on käynyt jo yli 20 000 kävijää. Raja meni rikki tänään aamupäivällä. Messusää on koko viikon ollut erinomainen ja loppuviikon ennusteetkin näyttävät messujen kannalta katsottuna vieraita suosivilta.


Vaasassa vihittiin New Energy -energialaitos (16.7.)

Vaasan asuntomessuilla vihittiin eilen elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen toimesta käyttöön New Energia-energialaitos. Suvilahdessa toteutettu rajatun alueen energiatuotanoprosessi on maailmanlaatuisesti ainutlaatuinen järjestelmä, jossa sähkö ja lämpö tuotetaan ja kulutetaan samalla alueella.

Lue lisää »

Asuntomessuoppaan videot välittävät tunnelmia messualueelta (16.7.)

Asuntomessuoppaasta löytyy nyt videoita muun muassa messualueen energia-innovaatiosta. Videoilta löytyy myös sisustusideoita ja maisema-arkkitehdin ajatuksia sekä yleisiä asioita messuilta ja tunnelmia messualueelta. Asuntomessuoppaan videot vievät myös messujen hurmaaville pihoille ja puutarhoihin. Videot löytyvät: https://asuntomessuopas.fi/welcome.aspx

Vaasan asuntomessut avattiin tänään (11.7.)

Vaasan Asuntomessut avattiin tänään perjantaina 11.7. Suvilahden merellisessä kaupunginosassa keskustan kupeessa. Messutapahtuman avasi asuntoministeri Jan Vapaavuori, joka kiinnitti puheessaan erityistä huomiota alueen energiatehokkuuteen, ekologisuuteen ja vanhan asuinalueen täydennysrakentamiseen. Hänen mukaansa Vaasan asuntomessualueella yhdistyy oivallisella tavalla luonnonläheisyys ja merellisyys sekä toisaalta kaupunkirakenteen eheyttäminen.
- Täydennysrakentaminen on yksi tapa vahvistaa yhdyskuntarakennetta ja tehostaa infrastruktuurin ja palvelujen käyttöä. Vaasan asuntomessualue on tästä näkökulmasta oikeaan osunut kaupunkikehittämisen alue, Vapaavuori toteaa.

Vaasan asuntomessualue on osa 1960?1970-luvuilla rakennettua Suvilahden kaupunginosaa. 20 omakotitaloa, 28 yhtiömuotoista pientaloa ja kolme kerrostaloa asukkaineen takaavat sen, että Suvilahti säilyy vireänä ja palvelut on turvattu. Asuntomessujen jälkeen alueelle rakennetaan vielä 16 000 kerrosalaneliötä lisää, mikä yhdessä messualueelle muuttavien kanssa tuo Suvilahteen jopa 1000 uutta ihmistä. Kaupunginjohtaja Markku Lumion mukaan Suvilahden lähiön uudistaminen on myös ekologista.
- Järkevällä maankäytöllä luodaan kestävää kehitystä, kun voidaan hyödyntää olemassa olevaa infrastruktuuria, hän mainitsee.

Mikko Koivu piipahti loma-asuntomessuilla(1.7.)

NHL-tähti, jääkiekkoilija Mikko Koivu, vieraili tänään Porin loma-asuntomessuilla. Koivu tuli messuille tyttöystävän innoittamana.
- Meillä on oma mökki Turun lähistöllä ja halusimme siihen tulla katsomaan jotain ideoita, Koivu kertoo.

Jääkiekkotähteä itseään kiinnostavat loma-asuntojen saunat ja terassit, muut asiat saa tyttöystävä katsoa. Lomasuunnitelmissa miehellä on viettää aikaa kotona ja mökillä.
- Torstaina lähdetään joukkuekaverin häihin jenkkeihin, mutta muuten ihan normaalia kesäoleilua kotona. Niin ja tietenkin mökillä, Koivu lisää.


Hyvät asumisen ratkaisut Vaasan Asuntomessuilla (1.7.)

TTS tutkimus kartoitti Vaasan asuntomessujen omakotitalot urheilevan lapsiperheen näkökulmasta. Erityisen kiinnostuksen kohteena olivat eteinen, kuraeteinen, säilytystilat, vaatehuoltotilat ja keittiö. Myös makuuhuoneiden kokoa, olohuoneiden toimivuutta, materiaalien hoidettavuutta ja pitkäikäisyyttä arvioitiin lapsiperheen näkökulmasta. Tarkoituksena on suunnata messuvieraiden huomio asunnoissa sellaisiin asioihin, joilla on suuri merkitys käytännön asumismukavuuteen.


Lue lisää »

Loma-asuntomessuilla kävijäennätyksiä (29.6.)

Loma-asuntomessut ovat vetäneet mukavasti loma-asumisesta kiinnostuneita paikalle. Porin loma-asuntomessujen tähänastinen kävijäennätys tehtiin eilen lauantaina. Messuvieraita kiersi tuolloin alueella 5 576. Päivä on myös loma-asuntomessujen historian vilkkain. Edellinen ennätys tehtiin Kurun loma-asuntomessuilla vuonna 2003, jossa suurin päivittäinen kävijämäärä kipusi 5 486. Messuilla käynti painottuu yleensä heinäkuun puolelle.

- Pääsääntöisesti kahden viimeisen viikonlopun kävijämäärät ovat suurimpia. Ihmisillä alkaa lomat ja eilisiin kävijämääriin vaikuttivat varmasti myös suotuinen messusää. Ei ollut liian aurinkoista eikä myöskään sateista, Suomen Asuntomessujen kehitysjohtaja Oiva Hildén kertoo.

Lue lisää »

Loma-asuntomessujen messututkimus, väliraportti (28.6.)

Porin loma-asuntomessujen kävijätutkimuksen väliraportti osoittaa, että messuille tullaan hakemaan ideoita niin vapaa-ajan asunnon kuin myös kodin rakentamiseen ja remontoimiseen. Keskivertokävijän loma-asuntomessuilla voi tutkimuksen mukaan määritellä yli 40-vuotiaaksi, Satakunnassa asuvaksi toimihenkilöksi, joka tulee messuille puolisonsa kanssa etsimään ideoita remontoimiseen.

Lue lisää »

Loma-asuntomessujen 20 000. kävijä kukitettiin (26.6.)

Raumalaiset Ulla ja Hannu Sabell yllättyivät iloisesti saapuessaan Reposaaren messuportille. 20 000. kävijän raja rikottiin juuri heidän kohdallaan. Portilla heidät ottivat vastaan Suomen Asuntomessujen viestintäjohtaja Päivi Karvinen ja Porin loma-asuntomessujen projektipäällikkö Kirsi Sainio-Taskinen, jotka ojensivat heille kukkia ja grillaamiseen sopivan patakinnassetin. Paketista löytyi myös paarlastitaulu, jonka reposaarelaiset koululaiset ovat tehneet alueelle laivojen painolastimaan mukana tulleista kivistä.

Sabellin pariskunta tuli messuille viettämään rattoisaa lomapäivää, mutta myös etsimään hyviä vaihtoehtoja tulevaan loma-asunnon remonttiinsa.

Loma-asuntomessujen kelluvat kiinnostavat (23.6.)

Porin loma-asuntomessuilla Reposaaressa on esitteillä kaksi kelluvaa loma-asuntoa, joista pienemmästä, 53 neliöisestä asunnosta on tehty varaussopimus. Lisäksi varaussopimus on tehty toisesta, 93 neliöisestä asunnosta, joka sijoitetaan saman laiturin kärkeen.


Lue lisää »

Asuntoministeri vieraili loma-asuntomessuilla (16.6.)

Asuntoministeri Jan Vapaavuori vieraili tänään loma-asuntomessuilla. Hän osallistui Loma-asuntomessuilla Porissa VAPET-tutkimushankkeen osaselvityksen julkistamiseen.

Asuntoministeri tutustui samalla myös messualueeseen Suomen Asuntomessujen kehitysjohtaja Oiva Hildénin johdolla. Vapaavuori kehui messualuetta ja mökkejä. Vapaavuori piti erityisesti sitä hyvänä asiana, että alue on ihan Reposaaren kupeessa.
- Tämä on ekotehokasta lomailua, kun asuinalue on näin lähellä, sanoi Vapaavuori.

Lisätietoja VAPET-tutkimushankkeen osaselvityksestä saa www.asuntomessut.fi


Loma-asuntomessujen avajaiset aurinkoisissa merkeissä (13.6.)

Porin loma-asuntomessut lähtivät käyntiin aurinkoisessa säässä. Eikka-aukion juhlatilaisuuteen oli kerääntynyt paljon innokasta messuväkeä. Avajasissa kuultiin musiikkia Porin Jazz All Starsilta ja esiintymässä oli myös Eino Grön.

Loma-asuntomessujen avajaiset tänään (13.6.)

Porin loma-asuntomessut avataan tänään. Avajaistilaisuus alkaa Eikka-aukiolla (Eikan puisto) klo 10.15. Messut avaa sisäasiainministeri Anne Holmlund ja juhlapuheet pitävät Suomen Asuntomessujen hallituksen puheenjohtaja Timo Kietäväinen sekä Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen. Avajaisissa kuullaan Porin Jazz All Starsin musiikkia. Myös Eino Grön esiintyy tilaisuudessa, jonka juontaa näyttelijä Maria Kuusiluoma.
Lue lisää »

Leo-Pekka Tähti vieraili lehdistöpäivässä (12.6.)

Pyörätuolikelauksen maailmanmestari Leo-Pekka Tähti kelasi Reposaaren loma-asuntomessualueen läpi torstaina 12.6.
- Täällä on todella hienon näköistä, upeita kohteita, Tähti kiitteli.

Kiitosta saivat myös messualueen tasaisuus ja helppokulkuisuus. Myös useaan kohteeseen pääsi sisään pyörätuolilla.
- Suosittelen ehdottomasti Reposaaren loma-asuntomessuja myös pyörätuolilla liikkuville, täällä on paljon nähtävää ja varmasti ideoita jokaiselle.

Erityisesti Tähti mieltyi Sedu Koskisen sisustamaan kohteeseen (kohde 9), ja sen laajaan terassiin.
- Mutta kyllä minulle näistä mökeistä kelpaisi mikä vain, Tähti naureskeli hyväntuulisena.

Lomaa hän saa pitää seuraavan kerran syyskuussa, olympialaisurakan jälkeen.

Pikkutaitajan www-sivut on julkaistu (29.5.)

Pikkutaitaja on rakentamisen ja kiinteistöpalvelujen puuhapaikka lapsille. Pikkutaitajan omat nettisivut on julkaistu ja Pikkutaitajaan pääsee tutustumaan ennen Vaasan asuntomessuja osoitteessa http://www.themesta.net/pikkutaitaja
Sivuilta löytyy tietoa Pikkutaitajasta, kuvia, taustaa ym. Pikkutaitajassa voi poiketa asuntomessuilla Vaasassa messujen aukioloaikana 11.7.-10.8.2008.

Käyttövalmis huvila matkasi Poriin (27.5.)

Harvoin maantiellä tulee talo vastaan, mutta senkin ihmeen kokivat tiistaina 20.5. valtatie 8:lla kulkijat Kokkolan ja Porin välillä. Porin loma-asuntomessujen yksi huvila, Teijoperhonen, rakennettiin Pohjanmaalla Halsualla, ja se tuotiin Reposaareen täysin käyttövalmiina.


Lue lisää »

Vaasassa koululaisten suunnittelema oma messuleivos (22.5.)

Vaasan tulevan kesän Asuntomessut innosti yli 300 lasta osallistumaan piirustuskilpailuun, jossa haettiin virallista ja Suomen ensimmäistä asuntomessuleivosta.

Lue lisää »

Asuntomessut Hämeenlinnassa suurmenestys (13.8.)

Asuntomessut Hämeenlinnassa päättyivät eilen. Asuntomessut keräsivät yhteensä noin 195 000 maksullista kävijää. Järjestävät ovat tyytyväisiä tapahtumaan paitsi kävijämäärän myös positiivisen palautteen johdosta. Messujen päiväkohtainen kävijäennätys tehtiin lauantaina 4.8., jolloin messuilla vieraili yli 9 000 ihmistä.

Lue lisää »

Asuntomessujen päättäjäispelit pelattiin lauantaina (13.8.)

Asuntomessujen päättäjäisjuhlia vietettiin lauantaina päättäjäispelien muodossa. Näytteilleasettajien, rakennuttajien ja muun messuväen leikkimieliseen futisturnaukseen osallistui yhteensä 32 joukkuetta. Pelit pelattiin asuntomessualueella sijainneella Ministadionilla. Turnauksen voitti All Stars-niminen joukkue.

'

Kahden tähden kiertue kokkasi asuntomessuilla (9.8.)

Hämeenlinnan asuntomessuilla kokattiin eilen kahden julkkiskokin voimin. Talvella MTV3:lla alkava Kahden tähden kiertue -ohjelma kuvasi yhden jakson asuntomessujen kohteen numero 53 pihalla. Julkkiskokit Harri Syrjänen ja Hans Välimäki kurvasivat asuntomessuille toinen valkoisella Porschella ja toinen punaisella lava-vespalla. Ohjelman ideana on kaksi kokkia, kaksi raaka-ainetta ja kaksi menopeliä.

Lue lisää »

Asuntoministeri vieraili asuntomessuilla (8.8.)

Asuntoministeri Jan Vapaavuori vieraili Hämeenlinnan asuntomessuilla tänään. Vapaavuori kehui messualuetta onnistuneeksi, kompaktiksi ja sympaattiseksi kokonaisuudeksi.
- Täällä on hyvä yhtenäinen ilme, erilaisia taloja, mutta silti mikään ei paista silmään liikaa. Selkeästi huomaa, että nyt on suunniteltu tavallisille ihmisille, mikä sitten onkaan se tavallinen, Vapaavuori sanoi.


Asuntomessuilla jo 150 000 kävijää (6.8.)

Järjestäjien kävijätoiveet täyttyivät tänään

Hämeenlinnan asuntomessuilla saavutettiin 150 000 kävijän raja maanantaina puolen päivän aikaan, kun Kaijaleena Heikkilä ja Tuomo Heikkilä saapuivat messuille. Heikkilät yllättyivät iloisesti, kun messuportilla vastassa oli asuntomessujen projektipäällikkö Ilkka Ruutu ja Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Niemistö sekä Suomen Asuntomessujen tiedottaja Laura Nenonen vapaalippujen, kukkien ja kaupungin yllätyspaketin kanssa.
- Todella mukava yllätys, ihanaa, sanoi Kaijaleena Heikkilä kuullessaan uutisen.
- Ja onnittelut myös asuntomessuille kävijätavoitteeseen pääsyn johdosta, Tuomo Heikkilä lisäsi perään.


Lue lisää »

Sinkkuäiti Reetta Ek poikkesi asuntomessuilla (5.8.)

Sinkkuäidille sulhanen sarjan yksi päätähdistä, sinkkuäiti Reetta Ek, poikkesi tyttärensä kanssa Hämeenlinnan asuntomessuilla tänään. Reetta kertoi tulleensa hakemaan vinkkejä erityisesti sisustamiseen.
- Varsinkin sisustustekstiilit kiinnostavat ammatillisessa mielessä, ompelimoyrittäjä kertoo.

Reetan tyttäresta Idasta oli mukava tulla messuille. Nuori neiti halusi innokkaasti kokeilemaan Pikkutaitajan työpisteitä.
- Ensin kuitenkin käydään kiertämässä kohteissa ja sitten Pikkutaitajaan, sinkkuäiti selventää.

Reetalla onkin kiireinen kesä ohjelman kuvausten kanssa.
- Kuvaukset ovat käynnissä ja sulhasehdokkaat ovat tosi mukavia ja ihania, Reetta myöntää. Sinkkuäidille sulhanen -ohjelma alkaa 5.9. Neloselta.

Asuntomessujen kävijäennätys lauantaina (5.8.)

Aurinkoinen sää houkutteli messualueelle bussilasteittain iloisia ihmisiä. Asuntomessuilla Hämeenlinnassa tuli lauantaina päiväkohtainen kävijäennätys. Messualueella vieraili neljän ensimmäisen tunnin aikana yli 5 000 ihmistä, ja päivän päätteeksi kävijöitä oli 9143. Edellinen päivän kävijäennätys tehtiin torstaina 26.7. jolloin kävijöitä oli yhteensä 7 654. Yhteensä messuilla on näin ollen lauantain jälkeen vieraillut jo 141 651 kävijää.

Lapset innostuivat kasvomaalauksista (31.7)

Muksulan taakse kurvanneesta kirjastoautosta saa kirjojen lainauksen lisäksi koristaa kasvojaan kauniilla maalauksilla. Ilmaisia kasvomaalauksia lapsille ja lapsenmieliselle tehdään klo 12-18 välillä. Lapsia kävi kasvojen koristelussa eilen kuutisenkymmentä ja kuvat vaihtelivat perhosten, ponien ja käärmeiden välillä. - Yksi poika olisi halunnut spidermanin, mutta tyytyi kyllä sitten käärmeeseen, maskeeraja Anu Vahtero kertoo. Kirjastoauto vierailee vielä huomenna keskiviikkona Hämeenlinnan asuntomessuilla.

Kuvassa 9-vuotiaalle Lotalle tehdään leppäkerttua poskeen.

Viikkopalkinnon voittaja arvottu (30.7.)

Hämeenlinnan kaupungin, Suomen Asuntomessujen ja Veikkauksen Kenon messuarvonnassa arvotaan jokaisella viikolla hemmotteluviikonloppu kahdelle Vanajanlinnassa. Kolmanen viikkopalkinnon voitto meni Helsinkiin Marita Sydänmaalle.

Onneksi olkoon!

Kirjastoauto kurvasi asuntomessuille (30.7)

Hämeenlinnan asuntomessuille kurvasi tänään kirjastoauto. Kirjastoauton palveluita tehdään näin tutuksi myös pysäkkireittien ulkopuolella oleville. Kirjastoautossa on tarjolla pienen sivukirjaston verran lukemista ja kuuntelemista kaikenikäisille. Kirjastoauto esittelee palveluitaan asuntomessuille maanantaista keskiviikkoon (30.7. - 1.8.07). Pysäkki on Muksulan viereisellä parkkipaikalla, Ministadionin vieressä.

Kirjastoautossa on myös lapsille ilmaista kasvomaalausta joka päivä klo 12-18!

Asuntomessujen 100 000. kävijä kukitettiin tänään (29.7.)

Keravalaiset Sanna Liikanen ja Kalle Pesonen yllättyivät iloisesti saapuessaan Hämeenlinnan messuportille. 100 000. kävijän raja rikottiin juuri heidän kohdallaan. Syitä Liikasen ja Pesosen messuvierailuun olivat lyhyt matka ja tulevaisuudessa siintävä oma rakennusprojekti. Pariskunnan 3,5-vuotias Antti-poika ilmoitti testaavansa salamannopean juoksunopeutensa messualueen Ministadionilla. Antti viihtyykin varmasti muiden lasten tavoin Harvoilanmäen messualueella, sillä sen lisäksi, että itse alue on lapsiystävällinen ja lapset on huomioitu jo suunnitteluvaiheessa, on perheen pienimmille monenlaista tekemistä messukäynnillä.

Messuporteilla perhettä oli vastassa messupäällikkö Pasi Hulkkonen ja tiedottaja Laura Nenonen.

Asuntomessujen klinikoilla neuvotaan ja opastetaan (29.7.)

Hämeenlinnan asuntomessujen rakentajahallista löytyy kolme neuvontaklinikkaa. Sisustussuunnittelu-, esteettömyys- ja rakennusklinikoilta saa vastauksen moneen kysymykseen.

Lue lisää »

Iskelmä-Finladia voittaja tyytyväisenä asuntomessuilla (27.7.)

Tuore Iskelmä-Finlandian voittaja Eino Grön vieraili tänään asuntomessuilla. Laulajatähti oli Porin loma-asuntomessujen osastolla muutaman tunnin ajan.

Lue lisää »

Eero Heinäluoma vieraili asuntomessuilla (26.7.)

Torstaina messuilla vieraili SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma. Heinäluoma piti alueesta jo ensisilmäyksellä.

Lue lisää »

Eino Grön vierailee asuntomessuilla perjantaina (26.7.)

Laulaja Eino Grön vierailee Porin loma-asuntomessujen osastolla perjantaina 27.7. klo 16-18. Loma-asuntomessualueelle eli synnyinsaarelleen palaava Eino Grön vierailee osastolla kolmesti. Hänet on perjantain lisäksi mahdollista tavata su 5.8. klo 12-15 ja to 9.8. klo 13-14.

Neumann keikalla asuntomessujen Autiotalossa torstaina(23.7.)

Dingon laulaja Neumann keikkailee Autiotalossa, kohteessa numero 34 torstaina 26.7.

Puuhanalle vierailee Häme-osastolla torstaina (23.7.)

Puuhamaan maskotti Puuhanalle vierailee jälleen Hämeenlinnan asuntomessuilla torstaina 26.7. klo 12-17.

Oikeusministeri Tuija Brax vierailee asuntomessuilla (23.7.)

Oikeusministeri Tuija Brax vierailee tänään Hämeenlinnan asuntomessuilla.
Lue lisää »

Asuntomessujen 50 000. kävijä kukitettiin tänään (21.7.)

Hämeenlinnan asuntomessujen 50 000. kävijä kukitettiin tänään messuportilla. Hanna-Leena Möttönen saapui messuille miehensä ja kohta 3-vuotiaan lapsensa Anna-Bellan kanssa Riihimäeltä. Koko seurue yllättyi iloisesti, kun heille ojennettiin kukkakimppu ja vapaaliput. Perhe tuli messuille katsastamaan rakentamista ja asuntoasioita. Asuntomessut ovatkin vetäneet mukavasti asumisesta kiinnostuneita paikalle.
Lue lisää »

Sakari Kuosmanen paistaa lettuja messuilla (21.7.)

Asuntomessujen kohteessa numero 13 voi tänään käydä nauttimassa Sakari Kuosmasen paistamia lettuja ja kuuntelemassa hänen kitaran soittoansa klo 15-18 välisenä aikana.

Tanja Poutiainen ehti treenien lomassa asuntomessuille (20.7.)

Alppihiihtäjä Tanja Poutiainen vierailee tänään Hämeenlinnan asuntomessuilla. Tanjalta voi hakea nimikirjoituksen vielä hetken Nordean esittelyosastolta, ja loppupäivän suunnitelmissa alppinistilla on tutustua paremmin asuntomessujen tarjontaan.
Lue lisää »

Messut vetivät ensimmäisen viikon aikana yli 39 000 kävijää (20.7.)

Hämeenlinnan asuntomessut on vetänyt mukavasti väkeä. Messuvieraita on saapunut paikalle ensimmäisen viikon aikana perjantaista torstaihin 39 003.
Lue lisää »

Lola Wallinkoski tuo lämpöä asuntomessuille (19.7)

Entisen Miss Suomen, Lola Wallinkosken, voi nähdä Hämeenlinnan asuntomessuilla kohteessa 20 vielä kuutena päivänä. Lola esittelee kohteessa Nilanin lämpöpummpuja ja ilmanvaihtojärjestelmiä.
Lue lisää »

Värikästä kuvamateriaalia messuilta (18.7.)

Messuille aikova tai siellä jo viihtynyt voi luoda tarkentavan silmäyksen kohteisiin ja pyörähtää panoraamakuvan keinoin olohuoneissa: 360*-kuvat löytyvät kohdetiedoista. Katso myös etusivun tunnelmavideot ja tietoiskuvideo valmistalon pystytyksestä kohteen 39 kohdalta!

Asuntomessujen kävijämäärä yli 26 000 (18.7.)

Hämeenlinnan asuntomessut ovat kiinnostaneet yleisöä. Ensimmäisen viiden päivän aikana messuvieraita on ollut jo 26 397. Avajaispäivänä perjantaina kävijöitä oli 4 323. Vilkkain päivä on tähän mennessä ollut maanantai, jolloin kävijöitä oli 6363.
Lue lisää »

Ensimmäiset viikkoarvonnan voittajat arvottu (16.7.)

Hämeenlinnan Asuntomessujen messuarvonnan ensimmäiset viikkopalkinnot on arvottu. Ensimmäisen viikon arvonnassa voittoina oli yksi kappale kahden hengen majoituslahjakortteja Hotelli Vanajanlinnan sviitissä tai golfhuoneistossa sekä lisäpalkintona Kastorin kiuas.
Lue lisää »

Testaa puttisi asuntomessuilla (15.7)

Hämeenlinnan asuntomessujen kohteen 36 takapihalta löytyy golf-viheriö.

Tonttiarvonta kiinnostaa messuvieraita (15.7.)

Asuntomessujen tonttiarvonta houkuttelee ihmisiä Hämeenlinna-aukiolle.
Jokaiselle messuvieraalle jaettavalla avainkaulanauhalla voi osallistua tonttiarvontaan messualueella sekä messuporttien edessä löytyvissä Veikkauksen arvontapisteissä. Avainkaulanauhalla voi voittaa tontin Hämeenlinnasta, Siirin uudelta asuinalueelta, joka sijaitsee ihan asuntomessualueen vieressä. Lue lisää tonttiarvonnasta http://www.hameenlinna.fi/asuntomessut


Puuhanalle vieraili Muksulassa (13.7.)

Puuhamaasta tuttu maskotti Puuhanalle vieraili Muksulassa lasten iloksi avajaispäivänä. Puuhanalle vierailee myös muina päivinä Hämeenlinnan asuntomessuilla. Nallen voi bongata Häme-osastolta klo 12-17 välillä, ulkoalue 7, ainakin 16.7, 21.7, 26.7, 28.7 sekä 29.7. Puuhanalle kiertelee näinä päivinä myös muualla messualueella ja lupasi vierailla uudestaan myös Muksulassa.

Ministeri Mauri Pekkarinen avasi asuntomessut Hämeenlinnassa (13.7.)

Hämeenlinnan Asuntomessujen avajaisia juhlittiin perjantaina loppujen lopuksi aurinkoisissa merkeissä. Vaikka avajaistapahtuma siirrettiinkin Honka-aukiolta messuravintolaan sateiden vuoksi, pääsivät avajaisvieraat nauttimaan auringon paisteesta ensimmäisenä messupäivänä.

Lue lisää »

Messujen avajaiset perjantaina 13.7.2007 (10.7.)

Asuntomessut Hämeenlinnassa aukeaa perjantaina 13.7.2007. Avajaisohjelma alkaa Honka-aukiolla messufanfaarein klo 11.15, jonka jälkeen on vuorossa Suomen Asuntomessujen tervehdys ja messujen avaus. Messut avaa kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen. Hämeenlinnan kaupungin tervehdyksen jälkeen virallinen avajaisohjelma päättyy musiikkiesitykseen noin klo 12.15.

Asuntomessujen Martti Vannas juontaa Nelosella alkavaa Talent-ohjelmaa (6.7.)

Neloselta syksyllä alkavan kykyjenetsintäkilpailun juontopuuhissa nähdään asuntomessuilta tuttu mies. Yksi messualueen rakennuttajista, Martti Vannas, aloittaa syksyllä Talent -ohjelman toisena juontajana.
Lue lisää »

Harvoilanmäenpuistoon syntyi punainen aurinko (15.6.)


Hämeenlinnan asuntomessualueelle Harvoilanmäelle on valmistunut ympäristötaideteos nimeltä Punainen aurinko. Väribetonista ja Verkatehtaan puretuista seinätiilistä rakennettu mäen laki, luonnonkiviin kiinnitetyt pronssiveistokset ja tiilimurskapolut kattavat suurena taivaankarttana koko Harvoilanmäenpuiston. Taideteoksesta voivat nauttia niin messuvieraat kuin jatkossa alueen tulevat asukkaatkin.

Lue lisää »

Valokuvauskilpailu Suomalaisen Kodin Onni (15.6.)

Suomalaisen kodin onni on kaikille avoin valokuvakilpailu, jonka järjestävät YH-Suomi, Suomen Asuntomessut ja Kamera-lehti. Tavoitteena on näyttää moniulotteisesti, miten meillä asutaan. Odotamme tunnelmallisia ja toiminnallisia kuvia niin sisältä kuin ulkoa - koko kodin piiristä. Kilpailuun voi osallistua 20.6.2007 asti.

Voittajat ja parhaat kuvat julkaistaan Hämeenlinnan asuntomessuilla!

Lue lisää »

Pihatyöt käynnissä messualueella (12.6.)

Messutalojen julkisivukuvat on jälleen päivitetty asuntomessuoppaaseen. Alue rakentuu vauhdilla, onhan messujen avajaisiin enää kuukausi.

Asuntomessuopas päivittyy pitkin kevättä

Hämeenlinnan messutalojen julkisivut on kuvattu asuntomessuoppaaseen helmikuun aikana. Osa taloista pystytetään maaliskuussa, joten ihan kaikista kohteista kuvia ei vielä ole. Seuraavan kerran kuvaamme julkisivut maaliskuun loppupuolella.

Videoita on etusivun video-osiossa nyt kolme, lisää tulee parin viikon sisällä.

Koko messualueen 3D mallinnos löytyy myös etusivulta. Kohteista on mallinnettu kolme (13, 39 ja 41). Kaksi seuraavaa on työn alla.

(1.3.2007)

Hämäläinen raitti

Hämeenlinnan asuntomessualueen talot rakennetaan perinteisen hämäläisen raitin mukaisesti katuun kiinni ja talojen yksityinen puoli, piha-alue, avautuu puistomaisemaan. Raitin idea hahmottuu jo, kun talojen julkisivut rakentuvat hyvää vauhtia.

(28.2.2007)

Lue lisää »

Aluevalvoja Tiina Rantalan terveiset Harvoilanmäeltä

Kaikki asuntomessualueen tontit on myyty ja viimeisimmätkin rakentajat ovat aloittaneet urakkansa. Puolet pientalojen rakentajista aloitti työt jo keväällä tai alkukesästä vuonna 2006. Lähes kaikissa näissä kohteissa on sisäpuolisten pintatöiden tekeminen meneillään ja valmius asentaa lämmöt päälle. Rakennusaikana lämmitetään kuitenkin useimmiten puhaltimilla ja muilla väliaikaisilla lämmönlähteillä.

(20.2.2007)
Lue lisää »

Pakkasta -28 astetta

Tänään lämpömittarin elohopea laski -28 asteen kohdalle. Sisävaiheessa olevia rakentajia pakkanen ei haitannut, tosin sitkeimmät jatkoivat myös ulkotöitä. Kuten kuvasta näkyy, ihan kaikkea ei näillä keleillä voi tehdä.

(8.2.2007)

Hämeenlinnan asuntomessualueen rakentaminen etenee

Hämeenlinnan asuntomessujen sisällöstä muodostuu monipuolinen katsaus nykypäivän asuntorakentamiseen. Asuntoja tulee olemaan esillä yhteensä 54, joista omakotitaloja on peräti 37.

Messualueelle nousevat rakennukset antavat jo hyvän kuvan Harvoilanmäen asuinalueen yleisilmeestä. Talot rakennetaan perinteisen hämäläisen raitin mukaisesti katuun kiinni ja talojen yksityinen puoli, piha-alue, avautuu puistomaisemaan.

(28.12.2006)

Asuntomessut Espoossa päättyivät eilen

Sekä kävijät että järjestäjät olivat tyytyväisiä messuihin. Ensi vuonna asuntomessut järjestetään Hämeenlinnassa.

(14.8.2006)
Lue lisää »

Jatkoaika veti väkeä paikalle - kävijäennätys Espoossa eilen

Espoon asuntomessuilla kävi eilen suorastaan vilske, kun tuhannet kiinnostuneet katsastivat Kauklahden messualueen tarjontaa.

(11.8.2006)
Lue lisää »

Asuntomessuilla tänään jatkoaika

Messuille voi tulla tänään vaikkapa työpäivän jälkeen, sillä aukioloaikaa on pidennetty klo 20 asti. Kauklahden messualueelle pääsee kätevästi myös joukkoliikenteellä: junalla tai bussilla.

(10.8.2006)
Lue lisää »

Opastettuja puistokierroksia ja puutarhaneuvontaa Marketanpuistossa

Helteisen kesän keskellä voi tuntua, että pihan hoitoon tulisi keskittyä erityisellä tarmokkuudella. Vinkkejä vehreyden vaalimiseen voi hakea asuntomessujen oheiskohteesta Marketanpuistosta.

(7.8.2006)
Lue lisää »

Asuntomessuilla 100 000 kävijää

Espoon asuntomessujen 100 000. vieras, Jokinen-Puntialan perhe yllättyi iloisesti, kun Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen ja Espoon kaupungin aluevalvoja Kari Kyytsönen kertoivat uutisesta ja ojensivat kukkakimpun sekä sisäänpääsyyn oikeuttavat liput.

Helsinkiläiset Eeva Jokinen, Simo Puintiala ja viisikuinen Eemeli Puintiala tulivat messuille katsomaan rakentamista ja etsimään rakentamisen uusia ideoita. He muuttavat uuteen asuntoon vuoden päästä ja uskovat löytävänsä messuilta ideoita ja monenlaisia yksityiskohtia uuteen kotiinsa.

(3.8.2006)

Pete Seppälä houkutteli messuvieraita hyväntekeväisyyteen

Idols-finalisti Pete Seppälä ei kylpenyt tynnyrissä, mutta Lastenklinikoiden kummit saivat kerättyä mukavasti rahaa. Metro-lehden järjestämässä tempauksessa messuvieraat pääsevät heittämään julkkisvierasta rantapallolla.

(1.8.2006)
Lue lisää »

Jyrki Katainen tutustui asuntomessuihin

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen vieraili vaimonsa Mervin ja tyttärensä Saaran kanssa asuntomessuilla tänään iltapäivällä. Isäntinä olivat Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Mäkelä (kuvassa vasemmalla), Osuuskunta Suomen Asuntomessujen messupäällikkö Pasi Hulkkonen sekä Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko.

Katainen ihasteli Espoon asuntomessualueen monipuolista rakennetta: asuntoja on tehty eri ikäisille ja alueelta löytyy sekä vuokra- että omistusasuntoja. Yhteisöllisyys-teema oli myös Kataisen mieleen, ja helppo junayhteys sekä kylämainen ympäristö saivat häneltä niin ikään kiitosta.

(1.8.2006)

Idols-Pete kylpee asuntomessuilla tiistaina

Metro-lehden tukitempauksissa Lastenklinikoiden kummien hyväksi (1.8., 4.8. ja 8.8.) messukävijät pääsevät heittämään kylpeviä julkkisvieraita rantapallolla.

(30.7.2006)
Lue lisää »

Paloturvallisuusneuvontaa ja saunanpolttonäytöksiä

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos esittelee yhdessä Uudenmaan Pelastusliiton, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön, Turvatekniikan Keskuksen ja muiden turvallisuusalan toimijoiden kanssa messuosastollaan tulipalon aiheuttaneita kodinkoneita ja -laitteita. Asuntomessuilla pääset heinäkuun loppuun asti näkemään myös tulipalon todellisissa olosuhteissa.

(28.7.2006)
Lue lisää »

Taikuri Luttinen perhepäivän tähti

Tänään 27.7. ja ensi lauantaina 29.7. Espoon asuntomessuilla vietetään perhepäiviä.

(27.7.2006)
Lue lisää »

Hiekkatalo ihastuttaa

Espoon asuntomessuilla voit nähdä talon, joka on tehty kokonaan hiekasta.

(23.7.2006)
Lue lisää »

Messujunalla ympäri messualuetta

Espoon asuntomessuilla yleisöä palvelevat maksuttomat messujunat. Junat kiertävät aluetta koko päivän. Kyytiin voi hypätä ja kyydistä voi jäädä pois silloin, kun itselle parhaiten sopii.

(20.7.2006)

Aviomiesparkki viihdyttää ikävystyneitä isejä - ja muitakin

Microsoftin aviomiesparkkiin voi tulla levähtämään, pelailemaan ja tutustumaan kodin mediakeskukseen. Lauantaisin (29.7., 5.8. ja 12.8.) teknisiä ratkaisuja esittelee tuttu mediakasvo Arttu Harkki.

(19.7.2006)
Lue lisää »

Perhepäivä asuntomessuilla keskiviikkona

Huomenna keskiviikkona (19.7.) asuntomessuilla vietetään perhepäivää. Lapsikävijöille messuilla riittää tekemistä päivästä riippumatta.

(18.7.2006)
Lue lisää »

Testaa puttisi asuntomessuilla

Espoon asuntomessujen kohteen 39 takapihalta löytyy golfviheriö.

(18.7.2006)
Lue lisää »

Espoon asuntomessut avattiin tänään

Viikonloppuna messuilla esiintyvät uudet tangokuninkaalliset.

(14.7.)
Lue lisää »

30 000 kävijän raja rikki tänään loma-asuntomessuilla

Tänään puolen päivän aikaan kukitettiin Kolin loma-asuntomessujen 30 000. kävijä, Arja Kiiskinen, joka oli saapunut paikalle perheensä kanssa Viinijärveltä.

(6.7.2006)
Lue lisää »

Panu-näytelmän esiintyjät tänään Kolin loma-asuntomessuilla

Koli-teatterissa esitettävän Panu-näytelmän parikymmentä näyttelijää esitti tänään katkelman näytelmästä messualueella. Kuvassa Annikin (Maria Hiltunen) ja Karin (Jukka Moskuvaara) tanssi.

(5.7.2006)
Lue lisää »

Roswitha Möhring tutustuu tänään Kolin loma-asuntomessuihin

Vuonna 1966 Suomen kauneimmaksi kansikuvatytöksi valittu, Lieksasta kotoisin oleva kauneuden ja muodin alan yrittäjä Roswitha Möhring vierailee messuilla tänään maanantaina. Portilla kaunotarta olivat vastassa projektipäällikkö Sauli Hyttinen ja messupäällikkö Oiva Hildén.

Muodin historiasta kiinnostuneiden kannattaa käydä Pielisen museossa, jossa on esillä Möhringin noin 150 asun kokoelmasta koottu Muodin nostalgiaa - asunäyttely.

Kuvassa Roswitha Möhring ja Sauli Hyttinen.

(3.7.2006)

Vihkiäiset lauantaina Kolin loma-asuntomessuilla

Messujen oheisalueen kohde 23-24 Kolin Ässät vihitään käyttöön lauantaina 1.7. klo 14. Kohteen erikoisuutena on makuuhuoneeseen toteutettu alppimaja, joka mahdollistaa olosuhteet, jossa kovat harjoitukset voidaan suorittaa lähes merenpinnan tasolla.

Tapahtumassa on mukana mm. Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Jaakko Holkeri.

(30.6.2006)

Kolin 15 000. kävijä kukitettiin tänään

Kolin loma-asuntomessuilla ylitettiin perjantaina 15 000 kävijän raja. Tänään kukitettiin Kolilla messujen 15 000. vieras Eija Dedezius, joka saapui messuille pitkän matkan takaa Saksasta läheltä Frankfurtia.

(30.6.2006)
Lue lisää »

Lisää parkkipaikkoja viikonlopuksi

Kolin loma-asuntomessuilla valmistaudutaan viikonloppuun varaamalla messuvieraiden autoille lisää parkkitilaa. Ylimääräiselle peltoparkille on ohjaus kuten entisellekin parkkialueelle. Molemmilta alueilta on jatkuva bussikuljetus messualueelle ja takaisin.

(28.6.2006)

Talvilomapakettien voittajat arvottu

Kolin loma-asuntomessujen hiihtotapahtumaan osallistuneiden kesken arvottiin tänään kaksi viikon talvilomapakettia Kolille. Onnettarena toimi itseoikeutetusti hiihtäjälegenda Juha Mieto.

Innokkaita hiihtäjiä oli yhteensä 378, onni suosi Joni Siimentoa ja Ilari Nissistä. Kuvassa arvontaa suorittamassa: Juha Mieto, komisario Jari Liimatta sekä asuntomessujen kehitysjohtaja Oiva Hildén.

(27.6.2006)

Joensuusta bussilla Loma-asuntomessuille

Kolin messualueelle pääsee viikonloppuisin (la ja su) Joensuun keskustasta bussikuljetuksella. Lähtö on linja-autoasemalta klo 10 ja Koskikadulta Kauppahallin kohdalta klo 10.05. Paluukyyti Kolilta Joensuuhun lähtee messualueelta klo 15.

Yhdensuuntainen lippu kustantaa aikuiselta 7 euroa, alle 12-vuotiailta 3,5 euroa.

Lisätietoja, puh. .

(26.6.2006)

Juha Mieto hiihdättää vielä tänään Kolilla - seuraavan kerran ensi viikolla

Eilinen hiihtopäivä Kolin loma-asuntomessuilla sujui mainiosti, ja lukuisat kävijät testasivat suksien luistoa viime talvesta säilytetyllä lumella. Sama meininki jatkuu vielä tänään.

(20.6.2006)
Lue lisää »

Tänään ja huomenna hiihtoa Kolilla

Hiihtäjälegenda Juha Mieto hiihdättää messuyleisöä tänään ja huomenna Kolin jylhissä maisemissa aivan messualueen viereen toteutetulla hiihtostadionilla, 75-metrisellä aidolla hiihtoladulla.

(19.6.2006)
Lue lisää »

Runsaasti kuvia Kolin kohteista

Olethan huomannut, että Asuntomessuoppaaseen on päivitetty runsaasti kuvia Kolin kohteista. Kohteista on saatavilla myös 360 asteen videokuvaa. Lisäksi kannattaa katsastaa otsikon Messu-videot alla olevat videopätkät, joiden joukossa on mm. suunnittelijoiden kommentteja.

(18.6.2006)

Ympäristötaidetta Espoon messualueelle

Messualueella voi ihailla seitsemän ympäristötaideryhmä NOMAD:iin kuuluvan taiteilijan taideteoksia. Kaikkiaan yksitoista ympäristötaideteosta sijoittuu eri puolille messualuetta ja sisääntuloteitä.

(9.6.2006)
Lue lisää »

Espoon asuntomessuilla useita neuvontaklinikoita

Neuvontaklinikoilta voi hakea vinkkejä ja apua asuntosuunnitteluun, sisustukseen, esteettömyyteen, kustannuslaskentaan, paloturvallisuuteen ja LVI-asioihin. Asuntosuunnittelusta ja sisustusneuvonnasta peritään pieni maksu, muut klinikat ovat ilmaisia.

(9.6.2006)
Lue lisää »

Pääsylippuja netistä ja Lippupalvelusta

Jos haluat välttää jonot lippuluukuilla, kannattaa hankkia lippu etukäteen.

(2.6.2006)
Lue lisää »

Lunta loma-asuntomessuilla!

Kolin loma-asuntomessuilla riittää nähtävää, koettavaa ja kokeiltavaa kulttuurista urheiluun ja lomailuun sekä kaikkea siltä väliltä. Varmasti yksi suosituimmista nähtävyyksistä on lumi, joka tuodaan paikalle messuja varten.

(1.6.2006)
Lue lisää »

Pikkutaitaja-talon harjannostajaisia vietettiin Espoossa keskiviikkona

Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry:n ja Suomen Asuntomessujen yhteistyöhanke tutustuttaa messujen lapsikävijöitä talojen suunnitteluun ja rakentamiseen.

(19.5.2006)
Lue lisää »

Messupäiväkirja aukeaa

Tervetuloa lukemaan messupäiväkirjaa! Messupäiväkirjaan päivitetään kesän ajan kiinnostavia tapahtumia ja hyödyllistä tietoa mukavassa muodossa. Ensimmäiset merkinnät ilmestyvät lähipäivinä - ole tarkkana!

Messupäiväkirjan löydät asuntomessuoppaan etusivulta.

(16.5.2006)


Näitä luetaan

TaskuMuron kokeiltavana Nokia N9 - mukana videoesittely

26.6.2011, 01.12 | TaskuMuro

Katselukertoja: 7632

Nokian laitevuodot jatkuvat: Nokia 700 (Zeta) kuvissa

29.6.2011, 14.01 | TaskuMuro

Katselukertoja: 6344

Kommenttien lukumäärä: 10

Eizolta 36-tuumainen PC-näyttö 4096x2160-resoluutiolla, hinta 25 000 euroa

28.6.2011, 12.52 | Muropaketti

Katselukertoja: 4956

Kommenttien lukumäärä: 29

Crysis 2:n DX11-tuki tuli - testejä, video & kuvia saatavilla

27.6.2011, 20.37 | Muropaketti

Katselukertoja: 3595

Kommenttien lukumäärä: 22

Nämä puhuttavat

Sony julkaisi sulavalinjaisen ja ohuen tehokannettavan

28.6.2011, 18.19 | Muropaketti

Katselukertoja: 3007

Kommenttien lukumäärä: 49

Tykkää Muropaketista - Voita Nokia N9! - PÄIVITETTY

27.6.2011, 15.29 | Muropaketti

Katselukertoja: 3362

Kommenttien lukumäärä: 40

Eizolta 36-tuumainen PC-näyttö 4096x2160-resoluutiolla, hinta 25 000 euroa

28.6.2011, 12.52 | Muropaketti

Katselukertoja: 4956

Kommenttien lukumäärä: 29

Windows 8:n RTM julkaistaan huhtikuussa 2012?

29.6.2011, 16.35 | Muropaketti

Katselukertoja: 2253

Kommenttien lukumäärä: 26

Keskusteluissa tapahtuu

P5Q PRO + C2D E8500 E0 + 2GBx2GB OCZ 800mhz ddr2

MuroBBS

Iphone 3gs 32gb

MuroBBS

M: DFI BloodIron P35, Zalman 600w-HP

MuroBBS

O: LCD näyttö (halpa)

MuroBBS